maanantai 11. maaliskuuta 2013

Paras raidallinen

Kevät tulee ja kevään myötä raitapaidat kasvattavat suosiotaan ainakin omassa pukeutumisessani. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että Armor Luxin raitapaidat ovat parhaita. 

Ostin Ompulle synttärilahjaksi omansa, paita löytyi paikallisesta St. Louis Storesta (jonne suosittelen kaikkia poikkeamaan, jos täällä päin liikutte, aivan ihania poimintoja mahtavista merkeistä, kuten Philippa K., French Connection, Tiger of Sweden, Month of Sundays, Makia...). Paita on mukavan paksua Reilun Kaupan luomupuuvillaa ja malli on aivan ihanan klassinen vajaamittaisine hihoineen ja A-linja leikkauksineen. Kooksi valikoin yksivuotiaalle 18 months, hihat ovat nyt täyspitkät ja kesällä mallin mukaisesti vajaamittaiset, joten käyttöikää sain paidalle mukavasti lisää. 






torstai 7. maaliskuuta 2013

Ihanaa päivää naiset!

Minusta on valtava etuoikeus asua maassa, jossa voin nauttia omasta sukupuolestani ja sen tuomista ihanista asioista ja olla ylpeä siitä, että olen nainen. Naistenpäivänä voin miettiä, mitä kukkia saan ja huoleni tasa-arvoisuudesta rajoittuvat hyvin pitkälti siihen, että naisen euro on n. 20c vähemmän kuin miehen... Helposti unohtuu se, mitä tämä päivä ajaa takaa. Että kyse ei ole jälleen yhdestä päivästä, jolloin kukkien, korttien ja suklaiden myyntiin saadaan nousupiikki.

Tuleeko joskus päivä, jolloin kaikki naiset voivat olla onnellisia siitä sukupuolesta ja asemasta, johon ovat syntyneet - en osaa sanoa, mutta sen tiedän, että meillä länsimaissa on hyvin paljon mahdollisuuksia auttaa ja edistää tätä asiaa. Ei anneta perimmäisten asioiden hautautua kukkamereen! (Eikä se tarkoita, etteikö niistä kukista voisi silti iloita - niin ainakin itse teen ;)

Naistenpäivän kunniaksi tuin YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin työtä naisten oikeuksien vahvistamiseksi Afganistanissa. Täällä pääset halutessasi tekemään samoin.

Ihanaa naistenpäivää!


Steal a Style: Sienna Miller's Red Shoes with Black & White

Sienna Miller on ollut yksi omista tyyli-ikoneistani teinivuosista asti. Sienna on samaan aikaan tyylikäs, mutta myös rennon boheemi ja trendikäs - voi kun itsekin osaisi! Siennalla on nähty jo vuosia punaisia kenkiä yhdistettynä muuten musta-valko-harmaisiin outfitteihin, samoin Raybanin aurinkolasit ja rennosti laitetut hiukset ovat yksi tavaramerkeistä. Mä tykkään!

Kuva shine.yahoo.com




Black and White with Red




Päädyin kokoamaan Polyvorella kaksi Siennasta inspiroitunutta luukkia. Toisessa voisin mennä töihin, toisessa lasten kanssa kaupungille. Mun on ihan pakko saada nuo River Islandin kuviolliset housut ja nuo Tomsin canvaskengät olisivat nekin aivan ihana lisä kesägarderoobiin! Ihanaa, kun kohta on kevät eikä tarvitse rakentaa outfitteja sen mukaan,  missä on tarpeeksi lämmintä mennä ulos...


maanantai 4. maaliskuuta 2013

DIY: Leather Charm Bracelet

Työkaverini ihasteli käsikorujani männä viikolla, kyseessä olivat itsetehdyt nahkakorut, joita yhdistelen muiden käsikorujeni joukkoon. Siitä inspiroituneena siis diy postausta kehiin... 

Itseltäni ainakin löytyy rihkamakorurasiasta vanhoja varikolle siirrettyjä koruja, joista oli näppärä napsia charmeja irti, tätä projektia varten ostin sitten uusia charmeja korutarvikkeita myyvästä askarteluliikkeestä (esim. Sinelli). Lisäksi tarvitset ohutta nahkanauhaa. Ja that's it. Nämä ovat oikeasti niin helppoja ja nopeita tehdä, että onnistuvat ihan keneltä tahansa!

This diy has only two steps and is super easy to make! You'll only need charms (from old jewellery or from crafts store selling jewellery materials) and thin leather string.

1. Pujota korut nahkanauhaan haluamassasi järjestyksessä, itse teen useamman charmin koruun solmuja, jotta charmit pysyvät suurinpiirtein paikoillaan.

Thread the charms on to the leather string, you can make knots in between the charms to hold them in place if you wish.






















2. Vedä nahkanaru niin, että se kulkee limittäin ja solmi narun päät vieressä kulkevan narun ympärille, näin voit kiristää ja löystyttää ranneketta.

Pull the ends of the string so that they cross each other to the sides, tie the ends around the string - this way you can make the band tighter or looser to fit your wrist.
























Valmista! Tein myös yhden mustan käsikorun ohuesta puuvillanarusta (myös korutarvikkeita myyvistä liikkeistä) ja solmin siihen muutaman solmun - tämä tuli mieheni käyttöön.

I also made one simple black one from cotton yarn with a few decorative knots for my husband.


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Terve Aurinko!

Kevättalven hanget, auringonpaiste ja ulkoilu, päivä joka kestää aina vain pidempään ja on aina vain valoisampi. En ihan heti keksi mitään parempaa...

Anna paistaa!






Kevät!



Höyryää.



Kosintapaikka.
Tyyli on vapaa!
Pipo kuin perämettän hiihtäjällä...





Aurinkoista alkavaa viikkoa! Kohta on hei kevät!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Mitä päälle 1 -vuotiaan juhliin?

White Skirt vs. Black Pants
kollaasi Polyvore

Pukeutumisen miettiminen juhlia varten on minulle vähintään yhtä olennainen asia kuin menun suunnittelu. Muistot pukeutumisesta säilyvät valokuvina vuosia - ehkä jopa vuosikymmeniä tuleville sukupolville asti. Päivänsankarin vaatteet olen valikoinut jo kuukausia sitten, en ihan tarkoituksella, sillä ne vain osuivat käteen, kun kävin lävitse veikoilta säilömiäni vaatteita kuopuksen käyttöön. Hän siis pukeutuu juhlapäivänään päästä varpaisiin hand-me-downseihin :D Teemaan sopivasti asuun kuuluu Kinderitin vaaleansininen neuletakki kaksirivinapituksin, Zaran tweed-sortsit, Henkkamaukan salmiakkikuvioiset vaaleansinisävytteiset polvisukat sekä Pedipedin ruskeat nahkakengät (nämä rouva Erikssonin kuopuksen vanhat). Isoveljien asut ovat vielä pohdinnan alla, varmaankin samettihousut ja kauluspaidat - toiselle ehkä rusetti ja slipoveri ja toiselle solmio ja käärityt hihat? Jotain kivaa pitää keksiä ja pojillakin varmaan sananen sanottavana... 

Itse pohdin mustien housujen ja valkoisen hameen välillä. Mielessäni on kaksi luukkia. Molempiin kuuluvat korallinsävyiset kynnet ja huulet - toisessa kirkkaana ja toisessa murretumpana. Hameen kanssa laittaisin hiukset auki ja housujen kanssa kuohkealla, korkealle nutturalle. Housujen kanssa saisivat korvakorut herättää huomiota, hameen kanssa turvautuisin tavaramerkkiini eli over sized helminappeihin ja pukisin yläosaksi kukallisen, läpikuultavan puseron. Olen vain niin tykästynyt molempiin luukkeihin, etten oikein osaa päättää. Housuissa tuntisin varmasti oloni kotoisammaksi - mutta palan halusta päästä käyttämään mummilta vintagena kaappaamaani laadukasta valkoista hametta! Se olisi myös juuri sopivan keväinen...

Ah, valinnan vaikeus! Thou art my enemy!

Pukeudutteko te juhliin mieluummin housuihin vai hameeseen?

It's Peter Rabbit!








Petteri rumiinosineen on jo jaettu tarkasti veljesten kesken, kurja on kanin kohtalo. Toivon vain, että se saa olla rauhassa vielä reilun viikon ja kuivatella massaansa sekä tuoretta maalikerrostaan...

Petterin muovasin sokerimassasta ja maalasin sitten Wiltonin pastaväreillä, päädyin maalaamisen kannalle, koska halusin Petteristä mahdollisimman paljon Beatrix Potterin vesivärimaalauksia muistuttavan. Porkkanat tein myös sokerimassasta, mutta läpivärjäsin massan ensin pastaväreillä ja muovasin porkkanat sitten siitä.

Visiona olisi tehdä Petteri kasvimaalla-kakku - katsotaan, miten onnistuu!