1 -vuotias

Nököhammas, silkkihapsi, pikkuveikka, vauveli, kultarakas, höpönassu, Nyytti, pikkumussu… Meidän oma rakkaamme, joka teki perheestämme kokonaisen. Paikan täyttäminen ei ollut ihan siitä helpoimmasta päästä. Välillä ehdimme jo luopua toivosta. Ja niin onnellisia kuin me kahdesta lapsestamme olimmekaan, oli sydämissämme vielä paikka kolmannelle. Ja sitä tyhjää kohtaa särki. Raskausaika oli henkisesti ja fyysisesti raskas, vietin sairaslomalla suurimman ajan ja lapsen terveydentilan suhteenkin oli alussa huolta. Lopulta oltiin kuitenkin loppusuoralla ja vauvan päätettiin syntyvän suunnitellulla sektiolla perjantaina 24.2.12.

Mutta sitten lumisen tiistaiaamuyön tunteina 21.02.2012 heräsin kipuun. Kaksi lasta alateitse synnyttäneenä tajusin aika nopeasti mistä oli kyse ja ajoimme sairaalaan lumisen ja hiljaisen kaupungin lävitse pienimuotoisessa paniikissa. Suunniteltu vaihtui kiireelliseen, mies jäi odottamaan ja minut vietiin leikkuriin. Ja sitten hän oli siinä. Sitä lävitseni levinnyttä helpotuksen hyökyaaltoa on vaikea kuvailla sanoin. Kaiken huolen jälkeen terveenä ja niin täydellisenä. Miten tällainen aarre olikaan nyt suotu meille kolmesti? Ensimmäisenä huomasin hänen korvillaan kasvavan nukan. Se oli tummaa. Sitä kasvoi myös ohimoilla. Pieni peikkolapsi, nauroin. Nenä oli samanlainen pystyversio kuin isommalla isoveljellään, hiukset tummat, silmät suuret ja siniharmaat.

Alusta lähtien hän oli aivan erityinen. Tarkkaileva ja utelias. Hän katsoi ihmisiä uteliaana ja opittuaan kannattelemaan päätään hän kurkotti sitä ylöspäin nähdäkseen paremmin. Ystävällisen näköisille kasvoille hän hymyili. Maailmalla hän keräsi kommentteja: ”Onko hän aina näin rauhallinen?”, kysyivät niin lentohenkilökunta, vaatekaupan myyjät, lääkärit kuin vanhempainillassa istuneet. Huviksi hänelle riitti ihmisten tarkkailu. Hän pani merkille liikkeet, tutki toisten kasvoja – ja jos hän piti näkemästään, levisi sydämet sulattava hymy korvasta korvaan. Vierastusvaihetta hänellä ei ollut koskaan. On ollut ihastuttavaa seurata hänen kasvuaan ja erityisesti hänen ja hänen veljiensä suhteen kehittymistä. Luulenpa, että Olli on maailman onnekkain pikkuveli omistaessaan niin hellät, suojelevat ja rakastavat isoveljet. 

Miten paljon tunnetta voikaan yhteen vuoteen mahtua? Miten paljon rakkautta, miten paljon odotuksia, miten paljon huolta, murhetta, väsymystä, iloa ja naurua. Kasapäin kauneutta ja ripauksia epätoivoakin. Vauvavuoteen sisältyy koko tunteiden kirjo ja siitä on taas selvitty, otettu mukaan paljon, mutta paljon karistettu myös matkan varrelle. Nyt me jatketaan tästä. Nostetaan kaulukset ylös ja heittäydytään tuulen vietäväksi. Tai vaihtoehtoisesti otetaan maissinaksu käteen ja kävellään ympyrää keittiön lattialla ;)
Tuleva vuosi on varsinainen seikkailu. Maailma avartuu ja se valloitetaan haparoivin askelin, siihen tarrataan neljällä nököhampaalla ja se hurmataan kieltä näyttämällä. Vauva on nyt taapero.

Valmistaudu maailma, täältä tullaan!

Yhtä juhlaa

...ei arki ole kyllä viime päivinä ollut, kiitos ansiokkaasti valvottavan kuopuksemme. Olen kuitenkin saanut jo jokin aika sitten pyynnön esitellä blogissa lastemme juhlia, joten aloitetaan vaikka muutamilla paloilla Ollin ristiäisistä. Itsekin piristyy, kun saa katsella kuvia iloisista perhejuhlista :) Kuvaajana meillä oli lahjakas Jere Kokko, joka on lupautunut kuvaamaan myös kuopuksemme 1 -vuotisjuhlat sekä myöskin viralliset 1 -vuotisfotot.

Juhlien teemaväreinä olivat kirkkaansininen, valkoinen ja keväänvihreä. Halusin voimakkaita, raikkaita värejä hempeilyn sijaan ja ehdottomasti juhlien ajankohtaan eli kevääseen sopivia.

Menuun hain ranskalaisia vivahteita, mutta en mitään liian hienostelevaa. Ristiäiskakun ulkoistin ammattilaiselle ja anoppi leipoi quichen sekä juustotortun.

Olli oli puettuna isäni suvun kastemekkoon, jonka mieheni ompelijatäti kunnosti ennen esikoisemme ristiäisiä, hapertuneen mekon alle tehtiin tueksi alusmekko ja rei'ät parsittiin siististi, pukuun myös ommeltiin luonnonvalkoiset silkkinauhat, jotta sinisten/punaisten nauhojen vaihtelu ei vahingoittaisi pukua enää.

 Kattauksessa valkoista valkoisella, hopeaa ja kristallia. Toimii mielestäni aina :)

 Kummit (pikkuveljeni ja kaasoni kihlattuineen) saivat juoda erityislaseista :)

 Vakava pikkumies on päässyt eroon mekosta :D

 Upean ristiäiskakun teki Michelle Kaarakainen  Herkkuateljeesta

Muutama oma foto kukista ja koristeluista:

Kukat hankimme Pekosten kukasta, joka on vuosia ollut perheemme luottokukkakauppa. Pyysin jotain keväistä ja poikamaisen leikkisää sekä ehdottomasti sinistä hortensiaa.

Askartelin vieraille "kiitoslahjoiksi" tuulihyrrät Ollin nimellä sekä ristiäispäivämäärällä.

Kastepöydällä oli kolmiomallinen asetelma.

Ohjelmana ristiäisissä oli puheiden sijaan musiikkia, pikkuveljeni konservatoriossa opiskeleva ystävä soitti viululla Maan korvessa kulkevi lapsosen tie ja kasteen jälkeen pikkuveljeni tyttöystävä ystävineen esitti pianosäestyksellä Johanna Kurkelan Ainutlaatuisen. Ei tainnut olla kuivaa silmäkulmaa vieraiden joukossa...

Omat vinkkini onnistuneisiin ristiäisjuhliin ovat:

- ajankohta niin, että vauva on kasteen aikana virkeimmillään ja imetys/syöttö vähän ennen juhlan alkua (puoli tuntia on minusta yleensä aina aika hyvä, mutta riippuu vauvasta)
- tarjottavien tekemisen ulkoistaminen oman jaksamisen ja ehtimisen mukaan
- pöydän kattaminen valmiiksi edellisenä iltana (astiat, kynttilät jne.)
- kummien saapuminen hieman ennen muita vieraita - voivat totutella pitelemään vauvaa (mikä on paras asento jne.), silmäillä papin lappuset läpi, katsoa paikan, jossa seisotaan yms.
- vauvalla voi olla myös kaksi sylikummia, on aika rankkaa pidellä vauvaa koko kasteen ajan sylissä
- tehtävien jako/ulkoistaminen - voiko joku muu kuin lähiperheenjäsen ottaa kuvia? Ja entäpä kahvin kaataminen/tarjoilu?
- uskalla jättää emännän rooli ja nauttia lapsesi ainutlaatuisesta juhlasta - vieraat tulevat kyllä kysymään, jos maito loppuu pöydästä ;)
- ennen kaikkea rento meininki, sillä kun päätähtenä on vastasyntynyt, voi tapahtua paljon ennalta-arvaamatonta ;)

Onko teillä heittää lisää jotain hyviä vinkkejä - järjestäjän tai vieraan näkökulmasta? Mikä on jäänyt teille mieleen ristiäisten/nimiäisten kohokohtana? Mitä tekisitte seuraavalla kerralla toisin?

***

Ajattelin nyt edetä juhlapostausten suhteen aikajärjestyksessä taaksepäin periaatteella postaus per viikko. Ensi viikolla vuorossa keskimmäisen cowboy-synttärit, esikoisen syksyiset Ninjago-juhlathan löytyvät jo täältä .

Itsenäisyyspäivänä

Lastenhuoneeseen ilmestyi tänään pieni ylläri anopilla yökyläileville isommille pikkukundeille (laitan huomenna postausta lastenhuoneen jouluilmeestä), tontillemme on jätetty pieni palanen "metsää" ja siellä kasvoi juuri sopivan kokoinen pikkukuusi. Kuusen "kaadon" jälkeen kävimme miehen, Ollin ja koiruuden voimin kävelylenkillä lumisessa metsässä. Iltapäivä meni sitten kokkaillessa itsenäisyyspäivän illallista: karamellilla päällystettyä camembertia ja viikunoita, yrttivoilla kuorrutettua kalkkunapaistia, punaviinikastiketta ja juurespyreetä sekä jälkkäriksi creme bruleeta. Idea kalkkunaan tuli mulle eilen ruokakaupassa ja oli kyllä ihan törkyhyvää, liha suorastaan suli suussa. Kesken illallisen ovesta sisään paukkasivat punaposkiset, koko päivän anopin kanssa pulkkailleet lapsoset. Loppu ilta olikin sitten melkoista härdelliä. Iltapuurojen syöttöä, paljon haleja puolin ja toisin, pikkuveljen innostunutta kiljuntaa, kun veljet olivat taas kotona ja innokkaita isoveljiä, joiden piti saada nähdä taas kaikki Ollin taidot.

Nyt seurailen puolella silmällä linnan pukuloistoa, kuuntelen toisella korvalla, kuinka mies lukee isommille pojille iltasatua tontuista ja katson kuinka kynttilät palavat paitsi 95 -vuotiaalle itsenäiselle Suomelle, niin myös pappani muistolle, jonka kuolinvuoteen äärellä istuin kaksi vuotta sitten itsenäisyyspäivänä sekä lapsuuden ystävälleni, joka menehtyi toissapäivänä aivan liian nuorena . Mielessä risteilee tuhat ja yksi ajatusta. Tunteiden kirjo on laaja, mutta päällimmäiseksi jää lopulta kuitenkin kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että lapseni saavat kasvaa maassa, jossa heidän ei tarvitse pelätä vainoa tai sotaa ja kiitollisuus siitä, että minulla on ollut elämässäni ihmisiä, jotka ovat koskettaneet minua.

Maailman paras isä...

Halii ja suukottaa...

korjaa hanskan takaisin paikoilleen...

 on tukena ja turvana... 

uskaltaa hullutella...

pysähtyy odottamaan...

poistaa roskan ennen kuin se ehtii silmään...

...eikä ikinä unohda, että maassa lojuva keppi on oikeasti ritarin miekka in disguise.

Mun lapseni ovat hurjan onnekkaita.


Maailman parasta isää juhlittiin myöhäisellä aamiaisella: pinaattiomelettia, smoothieta (banaania, mustikkaa, mansikkaa, inkivääriä, minttua, soijamaitoa), maissimuffinsseja sekä pancakeseja kuuman siirapin kera, antamalla kotikutoisia lahjoja: lasten askartelemat kirjanmerkit, kännykkäteline sekä "lippuja" hauskaan tekemiseen, joiden aiheet lapset keksivät itse, ulkoilemalla lähimetsässä ja syömällä isin valitsemaa ruokaa (coq au vin ja villiriisiä).

Toivottavasti teilläkin juhlittiin eilen maailman parasta isää!

Achoo! Happy Half Birthday to You!

Sairastuin nuhakuumeeseen juuri parahiksi ennen Ollin puolivuotisjuhlia. Mutta ei se mitään. Ihania ihmisiä oli kylässä ja oma olokin koheni mukavassa seurassa! Tarjoilujen suhteen mentiin kuitenkin siitä mistä aita oli (ainakin melkein) matalin. Hyvää oli silti. Ja pieni puolivuotias nautti kummiensa huomiosta jakaen kaikille mitä kauneimpia hymyjä, innokkaimpia kujerteluja ja hurmaavimpia kikatuksia.

 Puolivuotiaan kakku: Angel Food Cake Martha Stewartin ohjeella.

 Kävin aamulla hakemassa koristukseksi kukkia omalta pihalta ja siellä olikin melkoinen perhosshow.

Äidin puolivuotias pikkukulta pyjamassaan

Olohuoneen pöydälle keräsin laventelia.

 Mustikkakuppikakkuihin tuli sovellettua uusi ohje, olivat herkkuja!

 Olli ja Pikku N. ovat valmiita juhlimaan.

Herra Hurmuri Puolivuotias <3

Seuraavaksi meillä juhlitaankin 6 -vuotiaan Ninjago-synttäreitä neljän viikon kuluttua. Suunnittelu on siis kuumimmillaan... Siitä postausta myöhemmin.