sunnuntai 17. helmikuuta 2013

3 x Bouclé

Bouclé three ways



Buklee-jakkuja näkee taas. Kivakiva. Itse olen nimittäin suuri fani ja niitä siis kaapista löytyy jo valmiiksi. Aikani kuluksi leikin Polyvorella ja kokosin muutaman asukokonaisuuden jutskista, jonka tyylisiä multa löytyy jo valmiiksi, paljon mukavampaa kuin täysin lonkalta heitetyt kollaasit, jotka saavat vain haikailemaan ihanuuksien perään ;) Paitsi en kyllä tiedä, mistä tuo Phillip Lim pompsahti... Viime viikolla minulla oli töissä jo ensimmäisen asun kaltainen, sopii hyvin meidän toimiston rentoon ilmapiiriin. Keskimmäinen sopisi hyvin arkeen tai vaikka huvipuistoretkelle lasten kanssa ja hameversio taas asiakaskäynneille.

Mitä te tuumaatte buklee-trendistä? Yay vai nay? (P.S. Osaan kyllä sanoa viimeisen suomeksikin, mutta kun ei vain huvita ;)

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa! Täällä jo lapset nukkuvat, nyt käperrytään sohvalle nauttimaan lasilliset shirazia, jonka sain viime viikolla töistä. 

lauantai 16. helmikuuta 2013

It's a Hair Thing



Kuin parhaimmassakin rakkausdraamassa meillä on huonoja päiviä, kun kumpikaan ei pelaa samassa joukkueessa ja toinen on täysin taipumattomalla tuulella ja sitten meillä on niitä tajunnan räjäyttäviä hyviä päiviä, jotka saavat hehkumaan ja olon tuntumaan upealta. Hehe, okei aika huono aloitus. Seuraa siis asiaa hiuksista, jotka on mulle sellainen ikuinen viha-rakkaussuhde...



Hiukseni ovat juuri kasvaneet pitkiksi, kun taas hetkellisen mielenvikaisuuden kourissa napsaisin ne kesäkuussa pitkäksi polkaksi. Hiukseni onneksi kasvavat nopeasti. Ja toisaalta se, että koen aina suurinpiirtein kerran puolessatoistavuodessa tuollaisen hetkellisen järjen pimentymisen, saattaa olla myös osasyynä siihen, että ne kasvavat niin nopeasti. Hiukseni ovat luonnostaan paksut, maantienharmaat, "jouhimaiset" ja jotain luonnonkiharan ja suoran väliltä. Tällä hetkellä hiuksistoni on toipumassa jälleen yhdestä megalomaanisesta imetyksen aikaisesta hiuskadosta sekä saman hormonimyrskyn aiheuttamasta kuivasta kaudesta... Tämä on saanut kokeilemaan osaltaan uusia tuotteita sekä lisäksi mm. välttämään/vähentämään hysteerisenä kaikkia kuluttavia käsittelyjä, kuten kuivaamista, vaalentamista ja suoristamista


Minulla on muutama suosikkituote, joita ilman en pärjää. En ole kovinkaan merkkiuskollinen jotain tiettyä tuotesarjaa kohtaan. Koen itseasiassa, että välillä on tarpeen kokonaan vaihtaa tuotesarjaa. Tällä hetkellä suosikkini ovat Tigin hiuksiin ennen kuivaamista ja suoristamista laitettava geeli, joka edesauttaa niiden suorina pysymistä sekä suojaa kosteudelta ja kuumuudelta, Schwarzkopfin seerumia käytän viimeistelyyn, laitan sitä hiusten pituuksiin ja latvoihin saadakseni aikaan terveen luukin ja luonnollisen kiillon (tämä on mun uusin fiksaationi ja the bomb, hinta-laatusuhdekin mieletön!), kolmanneksi on sitten Klippoteketin kuivashampoo, joka on mun essential, kun haluan laittaa hiukset kiinni "kuohkealle" nutturalle. Lisäksi pelotan aina välillä keltaisen sävyn pois hopeashampoolla, viikottaista käyttöä pyrin välttämään, koska parhaimmatkin kuivattavat ainakin omia, huokoisia hiuksiani aivan liikaa. Suosikkini tältä saralta on Paul Mitchell. Hiusnaamioissa luotan Lushin Retreadiin, jota käytän kuuriluontoisena tehohoitoaineena. Shampoissa ja hoitoaineissa tykkään tällä hetkellä Aussien Miracle Moist -sarjan tuotteista, joka on tuntunut siltä oikealta tähän post-imetys hiuksistooni ja sen tarpeisiin.


Hiustenlaittamisen suhteen olen totaalisen kaavoihini kangistunut, sillä oikeastaan minulla on neljä tapaa laittaa hiuksiani.

Jonkinlaisella nutturalla, nöttörällä tai ponnarilla

 Auki, kiharrettuna tai suoristettuna



Osittain kiinni, tavalla tai toisella.





 Ja aivan liian usein:




Vieressä olevan kuvan tilanne on se, mikä vallitsee aika lailla tälläkin hetkellä. Imetyksen jäljiltä hiukset ovat siis kärsineet, kuivat ja hapsottavat, lisäksi ne sähköistyvät helposti, mitä ongelmaa minulla normaalisti ei juurikaan ole. Tällainen kuontalon kärsimysnäytelmä on melkoista horroria sellaiselle, joka on tottunut siihen, että hiukset ovat vahvat ja paksut. Onneksi tiedän kokemuksesta, että muutama kuukausi ja ollaan taas normaalitilanteessa, imetyshän on loppunut jo muutama kuukausi sitten, joten tässä ollaan jo hyvää vauhtia palaamassa normaaliin :) Etsinnässä on joka tapauksessa viimeistelytuote, joka kiinnittäisi fly awayt (mikäs tälle on suomalainen termi?) ja ehkäisisi sähköittymistä, niin että pinta ei olisi tuollainen hapso. Otan siis mielellään vastaan tuotevinkkejä :) Lisäksi pitäisi taas kevään kunniaksi miettiä hiustenleikkausta, kuinka paljon pois? Otsatukkaa vai ei? Sinänsä on aika järjetöntä, miten syvällisesti mä tätäkin asiaa pohdin, sillä tein niin tai näin, aina mä kadun sitä jo sillä hetkellä, kun astun kampaamosta ulos :D

Mites te ja teidän hiukset, onko teidänkin yhteiselonne yhtä angstista kuin Kotikummussa tuppaa olemaan? ;)

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Hoitopöydällä

Sain hoitolaukkupostauksesta niin kivaa palautetta, että päädyin tekemään samantyylisen postauksen myös hoitopöydän sisällöstä. Hope you like it!

Meillä on yhä edelleen käytössä sama hoitopöytä, mikä hankittiin esikoiselle v. 2006, tämä ostettiin aikoinaan Kampissa sijainneesta Pikku Kengurusta (ehkä joku toinenkin dinosaurusäiti vielä ko. liikkeen muistaa? ;) yhdessä saman sarjan pinnasängyn kanssa. Kävimme siihen silloin hankkimassa Ikeasta säilytyslaatikkosysteemit ja nämäkin ovat käytössä samassa olomuodossa - miksipä hyvää vaihtamaan? ;)

Hoitopöydän päällä meillä on Ikean peruspuhallettava hoitoalusta, johon olen ommellut päällisen Amy Butlerin kankaista. Mulla on aina ollut tapana taitella harso hoitoalustan päälle (ihan ennen Amy Butlerin kankaitakin ;), sitä on helppo heittää pyykkiin, kun sotkuja eittämättä tulee tai kuivata peppu pesun jälkeen plus onhan se mukavan pehmoinen köllötellä :)

Luhdan paperinarukoreissa säilytetään kaikkea hoitopöydällä tarpeellista (miinus tuo taskulamppu ;), pienimmässä on vauvan rasvat, silmätipat, rela d-tipat, nenätipat yms. pikkutilpehööri. Isoimmassa säilytän yleensä harsoja rullalla (sattui olemaan juuri harsojen pyykkäyspäivä) sekä vauvan hoitopöydällä katselemia kuvakortteja/leluja, taaimmaisessa on kestovaipat yhden päivän tarpeiksi valmiiksi täytettyinä, vaippahousut ja linerit. Ja Erisanin käsidesi kuuluu myöskin hoitopöydän vakkarivarustukseen, pumppaan sitä vielä jokaisen kakkapesun jälkeen.

Naulakossa, käden ulottuvilla myöskin, roikkuvat Ollin tämän hetken päällysvaatteet sekä villahaalari, kertisvaippapussin käytettävä ristiäislahjakassi sekä pesupussi, jonne heitän kaikki pikkusukat, jotka muuton olisivat varsin katoava luonnonvara taloudessamme. Naulakon päällä säilytän vielä kävelemättömän skidin kenkiä, kenkäsäilytys luonnollisesti siirtyy muun perheen kenkien pariin, kun niille tulee enemmän käyttöä. Seinälle laitoin pöllötarrat pikkuvauvan katseltavaksi - ensimmäiset 8kk ne olivatkin ihan suosikit ja saivat aina kauneimmat hymyt ja parhaat jutut osakseen.


Vauvan sisävaatteet löytyvät hoitopöydän sisältä ja niitä säilytetään simppeleissä Ikean Trofast muovilaatikoissa. Ylärivin reunimmaisena bodyt ja paidat, keskellä neuleet, slipoverit ja neuletakit, oikealla housut (kotihousut ensin, siistimmät niiden takana). Alhaalla vasemmalla ovat seuraavan koon käyttöönottoa odottavat vaatteet, keskellä haalarit ja yöpuvut ja oikeaan reunaan olen rullannut lakanat ja pyyhkeet. Ylhäälle mies on kiinnittänyt myöskin kaksi Ikean saman sarjan kiskolla kulkevaa pikkulaatikkoa, toisessa on sukat ja sukkahousut, toisessa trikoo- ja aluspipot.


Itse olen kokenut näppäränä sen, että kaikki vauvan tavarat ovat yhdessä ja samassa paikassa. Kaikki pukeminen, hoitotoimenpiteet yms. voi tehdä ilman, että vauvaa tarvitsee kantaa hoitopöydältä mihinkään muualle kuin pyllypesulle (ja vauvan huone on meillä ollut aina vessan vieressä). Hoitopöytää valitessa halusin myös huonekalun, joka toimii myös sen jälkeen, kun vauva "kasvaa ulos" hoitopöytävaiheesta. Meillä hoitopöydäksi valikoitui siis siitäkin syystä lipasto perinteisen hoitopöydän sijaan. Vauvavaiheen jälkeen se jatkaa vaatesäilytystehtävissään,  mutta sen päälle eksynee valokuvia, leluja, tauluja yms. sopivaa. Isommilla pojilla se oli käytössä siihen asti, että tuli aika laittaa pikkuveljen hoitonurkkaus kuntoon - ja kun nupit vaihtaa, muuttuu ilme aina hetkessä.

Minulle hoitopöytä on ollut yksi niistä essentialeista, joita ilman vauva-arki olisi ollut asteen hankalampaa. En vaihtais.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Se on asenteesta kiinni


Uskon, että moni asia elämässä on. Ja sitten taas uskon, että on niitä asioita, joihin ei vain voi vaikuttaa. Uskon, että positiivisella asenteella pääsee pitkälle ja negatiivinen luo negatiivista. Mutta ei ihan kaikessa.



Äidit usein jaksavat syyllistyä ja vastaavasti syyllistää. Usein kuulee muiden puhuvan, että äitiydessäkin asenne on se ratkaiseva tekijä. Ja monesti varmasti onkin. Kummasti väsymys taittuu, kun päivän alussa ottaa positiivisen asenteen, nousee sohvalta ja alkaa touhuta lasten kanssa. Ja taas vastaavasti, jos vain jää sohvalle makaamaan, niin siinä takuuvarmasti makaa koko päivän…  Positiivisen asenteen omaavilta vanhemmilta lapset oppivat myöskin positiivisen elämänkatsomuksen. Bussikuskille hymyillään ja sanotaan hyvää huomenta, vaikka punttia puristaisi. Mutta sitten on asioita, kuten synnytys. Siihenkin kuulemma asenne auttaa. No joo, varmasti peruslähtökohtiin kyllä, mutta siihen plopsahtaako vauva ulos, kun vain pyllistää vai onko onnellinen lopputulos vasta leikkurin tai imukupin takana – tuskin. Sen sijaan synnytyksestä lähtien äidit jaksavat arvostella toisten valintoja - tai asennetta. Omat valinnat ovat aina ne parhaat. Mutta eivät kai sentään kaikille?

Se, mihin omalla asenteella voi ainakin takuuvarmasti vaikuttaa, on käyttäytyminen toisia kohtaan. Suvaitsevaisuus on myös asennekysymys. Ei niin, että silmät pitäisi sulkeä vääryydeltä. Tai niin, että omia periaatteitaan vastaan sotivia asioita pitäisi hyväksyä, mutta kunnioittaa - kyllä. Teemme äiteinä erilaisia valintoja, usein jo synnytystavasta lähtien. Jokainen on varmasti omat vaihtoehtonsa tarkkaan punninnut ja punnitsee. Toisten on siis parempi ottaa se asenne, että jokainen aikuinen tekee itselleen ja lapselleen parhaat valinnat, vaikkei aina, niin kuitenkin varmasti useimmiten. Jos toisen valintaa ei ymmärrä, niin kysy - tuskin kukaan pahastuu vilpittömässä tiedonhalussa esitetystä kysymyksestä ja parhaimmassa tapauksessa oma ajatusmaailma avartuu huomattavasti, sen sijaan olettamuksiin perustuvasta väärästä mielipiteestä tuskin iloitsee kukaan. Ja toisten valintojen äänekäs ruotiminen, noh, se nyt vaan kannattaa jättää väliin. Erityisesti työpaikan tai perhekerhon kahvipöytäkeskusteluissa. Toisaalta taas asennetta on jättää syyllistymättä jokaisesta omaa valintaa sivuavasta ei-täysin-positiivisesta kommentista. 

Välillä äitiyden suurimpia haasteita on toisten äitien kohtaaminen, mutta se jos mikä on asenteesta kiinni. Itse koen ainakin ehdottomana rikkautena sen, että itselläni on tuttavapiirissä monenlaisiin eri ratkaisuihin päätyneitä äitejä. Pohjimmiltaan me kaikki olemme kuitenkin ihan samanlaisia.





maanantai 11. helmikuuta 2013

Makoisa maanantai

Paluu arkeen.  Kolme kuppia kahvia. Aamupiirrettyjä pyjamat päällä. Leluja housuissa. Yhteisiä leikkejä. Yksinäisiä leikkejä. Kaupassa käyntiä pulkkaillen. Maanantait on ihan mukavia, kun työviikko alkaa vasta tiistaina.








Hemmottelin lapsia (ja miestä ja itseäni) tänään kolmen suklaan kekseillä. Tämän reseptin olen kehitellyt jo monta vuotta sitten ja se on perheemme kestosuosikki, keksit ovat ihanan chewy ja ah, niin suklaisia.

Kolmen suklaan keksit 

100g tummaa suklaata
200g maitosuklaata (100g sulatettuna, 100g paloiksi murskattuna)
1 cup jauhoja
1/2 kaakaojauhetta
1 cup sokeria
1/2 cup fariinisokeria
vaniljaa
ripaus suolaa
1tl soodaa
100g leivontamargariinia
2 munaa

Sulata suklaat ja voi vesihauteessa. Kaada kulhoon, annan jäähtyä ja vatkaa joukkoon sokerit. Lisää kananmunat yksitellen. Sekoita joukkoon jauhot, johon sekoitettu muut kuivat aineet. Sekoita puulastalla joukkoon suklaapalat. Nostele leivinpaperille pellin päälle ruokalusikalla "kakkaroita", sellaiset n. 2cm halkaisijaltaan ovat hyviä, jos haluat keskikokoisia keksejä. Paista 200 asteessa n. 10 min. tai kunnes pinta alkaa halkeilla. Keksit ovat parhaimmillaan, kun ne eivät ole täysin kovaksi paistettuja.




Makoisaa maanantaita!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kumpi?

Välillä on hyvä tehdä pienistä asioista ongelmia, jotta ne isot unohtuvat hetkeksi ;)

Emme vain pääse yksimielisyyteen siitä, että kumpi...



Erohan on ihan hiuksenhieno, mutta siitä on silti hyvä väitellä ;) Tuohon siniselle pohjalle tulee vielä teksti "Olli 1v." Tämä tulee valkaisemattomasta kartongista tehdyn "kirjan" kanteen, sisäsivulle tulee Ollin tarina ekalta vuodelta, ehkä runomuodossa - riippuu korniusasteesta, ja kutsuteksti. Yllä olevat kutsut olen tehnyt joulukorttien tapaan Photoscapella: ensin tehdään sivu, jolle viedään elementit (mulla on kaikki kuvatiedostoina ja esim. vaaleansininen väri on netistä otettu maalisample), kun sivu on tallennettu, lisätään tekstit (joita yllä olevissa ei siis vielä ole) muokkausohjelmalla. Vois tän varmaan helpomminkin tehdä, mutta mulle "tietokonenerolle" tämä on se helpoin tapa ;)

Kumpaas te äänestätte? :D

lauantai 9. helmikuuta 2013

L

Lauantai. Lapset. Lumisade.





 Kaksi onnellista.

Rakastan ottaa näitä close uppeja lapsista, tai oikeastaan ihmisistä yleensäkin. Mun mielestä niistä jos mistä näkee, miten kaunista epätäydellisyys on. On vähän räkää nenässä, rako hampaiden välissä, naarmu poskessa - ne asiat, jotka tekevät niistä kuvista aitoja ja tallentavat palasia juuri siitä hetkestä, mitään lisäämättä ja mitään poistamatta.


Mäenlaskun lisäksi lasten top 3 taisivat päästä koiravaljakkoajelu ja nukketeatteri.


 Ompun mielestä talvirieha oli tällä kertaa suhteellisen vakavaa hommaa ;)
 Pienempi johdattaa isompaa, hyvin sujui näinkin päin :)
En yleensä voi sietää itsestäni sivuprofiilista otettuja kuvia, teini-iän nenäkompleksi nostaa aina päätään, mutta tässä mieheni onnistui mielestäni valokuvauksellisesti niin hyvin, että se oli pakko laittaa esille :D

Nämä talviriehat ovat kyllä mahtavia, hatunnosto niille, jotka ovat sellaisia järjestämässä!

Rentouttavaa lauantai-iltaa kaikille!