sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Ninjago Birthday Party




 Koristelut:

Väreinä oli sankarin toiveen mukaisesti "kaikki Ninjago-värit": pääpainon pidin punaisella, valkoisella ja mustalla, mutta ripauksina oli sitten vihreää, sinistä ja keltaistakin. Lisäsin koristeluihin myös ripauksen kultaista - antoi mielestäni kivan itämaisen viban ;) Synttäribanderolli muodostui itse tehdyistä paperilyhdyistä. Lisäksi olin ostanut bambutabletteja sekä itämaisia jingjang-suklaalaattoja, jotka olivat mielestäni juuri piste i:n päälle.


 Menu:

Lapsille oli tarjolla karkkibuffet (sushi bar), oma kakku (joka oli ilmeisen onnistunut, sillä jokainen lapsi söi jopa kaksi palaa! itse en ehtinyt sitä maistaa), cake popseja sekä Ninjago-keihäitä aka vihannes-lihapullavartaita. Kaikki tarjoilut tekivät hyvin kauppansa!

Aikuisten menu kutistui viime hetkillä muutaman ruokalajin osalta - kommelluksilta ei siis vältytty. Aikataulutus on aina akilleen kantapääni juhlien järjestämisessä ;) Lopulta pöydässä oli:

teriyakimarinoitua kanaa
marinoitua ja rapeaksi paistettua tofua
filo-vihannesnyyttejä
surimipuikkoja
+ maustekastikkeita näiden kanssa

synttärikakku
cake pops (näistä myös gluteeniton versio)

Ninjagokakku


Ohjelma:

Mies rakensi lapsille tarkkuusheittoradan pahvilaatikosta. Taittelimme lapsille valmiiksi shuriken eli heittotähtiorigameja, jotka he saivat koristella tarroilla ja värikynillä. Pidimme eskarikavereille tarkkuusheittokisan: jokainen sai viisi yritystä ja eniten pisteitä saanut sai palkinnoksi Ninjagon. Toimi hyvin tuollaisilla 6 -vuotiailla, osasivat jo olla pettymättä, jos voitto ei osunut omalle kohdalle :) Lisäksi lapset toivat omia Ninjagoja ja järjestivät spinjitzu-kisoja Ninjago-areenalla. Ninja-päähuivit olivat suunnaton hitti, ainoastaan pari lasta jätti ne laittamatta pienemempien lasten juhlissa, eskarilaiset olivat niistä superinnoissaan. Niitä ja koristeltuja shurikeneja esiteltiin kilvan hakemaan tulleille vanhemmille. Kotiin lähtiessä jokainen lapsi sai täyttää oman take out boksinsa karkkibuffetin karkeilla. Harjoteltiinpa me syömäpuikkojen käyttöäkin :D


Huh, nyt pakkaamaan reissua varten!

10 kommenttia:

  1. Upeata. Ihailen aina sun järjestämiä juhlia. Jaksat panostaa juhlaan kuin juhlaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! Juhlien järjestäminen on kyllä yksi lempipuuhistani.

      Poista
  2. Heippa! Löysin tänne sattumalta. Kiva, kun bloggailet jälleen. :)

    Upeat lastenjuhlat ja aivan ihana lastenhuone. Täytyy lukaista muutkin jutut paremmalla ajalla läpi.

    VastaaPoista
  3. Wau! Ihania kuvia juhlista. Oi kun nyt pääsisi tuollaisen karkkibuffetin kimppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Mullakin oli raskausaikana hirveä himo irttaireihin... Ja juuri silloin sitä erityisesti halusi välttää kaikkia niitä lisäaineita - huono yhtälö :P

      Poista

Thanks for making my day!