torstai 29. marraskuuta 2012

Kestävämpiä paketteja

Olen varmaan aiemminkin maininnut, että perheessämme pyritään kovasti vähentämään kulutusta. Yleisesti ottaen tämä on lähinnä ilmennyt arjessa niin, että 1. ostamme vähemmän ja vain todelliseen tarpeeseen 2. ostamme käytettynä 3. teemme itse sen, minkä voimme/mikä on järkevää. Kaikki alkoi reilu kaksi vuotta sitten, kun mieheni katsoi erään totaalisen silmät avaavan dokumentin. Ensimmäinen vuosi oli vaikea, mutta nyt voin sanoa, että alkaa olla jo aika helppoa, tästä on tullut elämäntapa, joka tuntuu luontevalta ja joka myös rikastuttaa elämääni aivan uudella tavalla. Toki välillä tapahtuu lipsumisia, mutta ns. turha ostelu on kyllä jäänyt täysin. Olen huomannut, että lapseni pärjäävät puolella määrällä niistä vaatteista, mitä aiemmin heidän kaapeistaan löytyi ja olen oppinut ompelemaan mm. kestovaippoja itse eikä meillä lennä enää tavarat niin helposti roskiin, vaan mietin aina ensin, miten muuten sen voisi hyödyntää. Vieraiden ihmisten on toki välillä vaikea ymmärtää, miksi esim. haluan mieluummin ostaa vaikkapa ulkohaalarin käytettynä kuin uutena alennusmmyynnistä samaan hintaan :D Mutta pääasia on se, että mä ymmärrän. Koen, että äitinä tämä on yksi suurimmista panostuksista lasteni tulevaisuuteen.

Viime vuonna oli ensimmäinen joulu, kun teimme mahdollisimman monet joululahjoista itse. Tänä vuonna mennään samalla kaavalla. Ihanaa on myös se, että nettiin putkahtaa yhä useampia kauppoja, jotka kantavat valikoimissaan ekologisempia vaihtoehtoja, joten shoppailu onnistuu ainakin hieman paremmalla omalla tunnolla ;)

Esikoisen eskariopeille ajattelin viedä brownieiden tekoainekset ja ohjeet kauniissa purkissa:
kuva Pinterestistä




sisarelleni ompelen huopakoristetyynyjä:




Olli saa kankaisen vauvakeinun oman 80 -luvun lapsuuteni tyyliin, Pinjacolada-blogin ohjetta mukaellen.


Pojat saavat paksut, pehmoiset tupsupipot, joihin veikat ovat pyöritelleet toisilleen tupsut:

Nämä ovat omat kuvani, mutta vanhasta albumista, samoista väreistä valmistuivat tupsut nytkin :)


Mieheni ja lankoni saavat nahasta ommellut suojapussukat kosketusnäyttöpuhelimilleen, inspistä löytyi etsystä 


Pikkulinnun kaupasta löysin montakin ihastuttavaa lahjaideaa:


roolileikeistä pitävä keskimmäinen pitäisi varmasti tästä Kidsonroofin nukkekodista ja maailman väki -paperinukeista.


esikoisen leikkeihin sopisi Deuzin automatto


ja kuopus tarvitsisi uuden kylpylelun, tämä Hevean luonnonkuminen ja rei'ätön = hometta sisäänsä kasvattamaton kylpyankka olisi aivan ihana!

Minua joulupukki voisi lahjoa Vajan mustavalkoisella purnukalla, se on niin söpö!




 
Little Green Radicalsilta  löytyisi suloisia ekologisia 
vaatteita:















ja bebesiltä  ihastuin tähän käsityönä tehtyyn Toy Sitteriin, jonka avulla iki-ihana Sophie Giraffekin pysyisi aina matkassa mukana.





Ja hei, muistakaahan niiden omien rakkaiden lisäksi muistaa niitäkin, joiden perheillä ei ole varaa sitä joulua järjestää. Osallistukaa vaikkapa MLL:n Hyvä joulumieli tai Joulupuu -keräyksiin. Itse aion tänäkin vuonna viedä keräykseen paketit omien lasteni ikäisille pojille; pikkukundit saavat olla mukana valitsemassa lahjoja ja opetella taas kaiken kaupallisen hulinan keskellä ymmärtämään ja tuntemaan, miten arvokasta on antaa: iloa, hyvää tahtoa, välittämistä ja sitä kliseistä joulumieltä.


tiistai 27. marraskuuta 2012

Mother & Her Son

Meillä on ollut PikkuN.:n kanssa tonttupuuhia. Ollaan käyty muskarissa harjoittelemassa jouluesitystä ja shoppailemassa joulujuttusia. Pitkästä aikaa muistin räpsäistä asukuviakin. Aamuhämärissä otettuja, joten pääsette nauttimaan ihanan kellertävistä sävyistä :P

Harmaanruskea tweedjakku mummin vintage, beige silkkipaitis Gina Tricot, konjakin väriset housut Zara, huivi Dolce & Gabbana, kello Armani.


Parka Rebel, skinny jeans Mini Stars, myssy H&M (monta vuotta vanha), lapaset Rebel, bikertyyliset harmaanmustat talvisaappaat Angulus.

Yritän aina irroittaa aikaa olla jokaisen lapsen kanssa kahden kesken. Lapsillani on mielettömän läheiset välit, mutta on siitä huolimatta tärkeää antaa sitä omaa aikaa, erossa veljeskatraasta ja sen rooleista. Pienikin hetki kahdestaan on arvokas. Ollaan me sitten kävelyllä "peikkometsässä" tai rakentamassa pikkulegoista "taistelualuksia". Tai hoitamassa salaisia tonttujen asioita ;)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Picture Perfect

Keskimmäinen laittoi viikonloppuna merkille sen, että meillä on paljon valokuvia esillä. Hetken asiaa pureskeltuaan hän totesi: "Äiti, mä kyllä tykkään, kun sä otat niin paljon kuvia, että meillä on joka puolella kivoja muistoja." Ja perään hän päätyi muistelemaan sitä, miten hienot roiskeet hän sai aikaiseksi juostessaan veljensä kanssa rannalla, mistä meillä on iso kuvamuisto kirjahyllyssä.



Rakastan ylläolevaa sitaattia ja olen huomannut, että mulle valokuvin sisustaminen on varmaankin se omin tapa ilmentää meidän perheen persoonaa ja rakkauden kohteita. Kuvat ovat esillä monin eri tavoin, ei pelkästään perinteisesti kehyksissä ja niitä on jokaisessa huoneessa, myös vessassa (lasten ensimmäiset kylpykuvat). Esillä on kaikenlaisia kuvia, ei ainoastaan niitä ns. täydellisiä otoksia. Esille päätyvät kuvat, joissa on eniten tunnetta, joihin on tallenettu palanen jotain, joka kertoo meidän perheemme tarinaa.

Makuuhuoneessamme ovat esillä kaikkein intiimeimmät ja henkilökohtaisimmat kuvat: masukuvat raskausajalta, kuvat vastasyntyneistä lapsistamme, ensimmäinen suudelma miehenä ja vaimona - ja vanhoja valokuvia. Mä olen aina ollut heikkona vanhoihin kuviin, jo pikkutyttönä rakastin katsoa niitä isovanhemmillani yhä uudestaan ja uudestaan. Mulle jokin valokuvaseinä olisi liian jäykkää, joten olen päätynyt keräämään pukeutumisseinälleni niistä kollaasin. Kollaasin kokoaa yhteen edesmenneen pappani värssykirjasta löytämäni runonpätkä. Minulla ei ole aavistustakaan, kuka "eräs" on, mutta luonnollisesti romanttinen puoleni on keksinyt tuhat ja yksi tarinaa. Ja joka aamu laittaessani korvikset korviini mä huomaan hymyileväni pappani fiftarihiustortulle tai vakavampana hetkenä miettiväni, miten onnekas mä olen, koska minä ja minun lapseni eivät todennäköisesti koskaan joudu istumaan kuvassa rintamalle lähtevän perheen isän kanssa vain sen takia, että eivät ehkä enää koskaan näe toisiaan ja haluavat sen varalle tämän viimeisen muiston. Nämä tunteet ja muistot ovat meidän tarinaamme.






Mites te, onko teille valokuvin sisustaminen se perinteinen hääkuva esillä -tyylisuunta vai löytyykö teiltä kenties valokuvaseinä vai jotain muutakin?

torstai 22. marraskuuta 2012

Leivontapäivä

Olen ollut koko viikon hirvittävässä flunssassa. Tänään lopulta alkoi elämä voittaa ja halusin piristää itseäni ja lapsia jollain yhteisellä puuhalla. Herkut maistuvat jokaiselle, joten päädyimme leipomaan pullaa ja sämpylöitä. Pojat leipoivat pullapojat, joista toinen taisi kylläkin olla aseistettu pyssyllä, koska juoksi karkuun pahaa noitaa (keskimmäiselläni on varsin vilkas mielikuvitus, joten ilmeisesti perinteinen piparkakkupoika-tarina sai hänen mielessään tällaisen twistin) ja toinen oli Jack Sparrow hurjine miekkoineen, löytyi myös mustekalaa ja limaista matoa - kun pitää herkkuja nimetä, niin pojilta ei ideat lopu ;) Minä pitäydyin tylsästi kanelikierteissä ja voisilmäpullissa.














Pullat maistuivat kaikille. Jopa siinä määrin, että PikkuN. epäili, että huomisen vessassa käyntinsä jälkeen Pullapojat tulevat juoksentelemaan pitkin taloa. Jaa-a. Mitäpä siihen lisäämään. Lasten tarkoitukseton pissa-kakkahuumori on yksi vanhemmuuden kohokohdista ;)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Joulukorteista ja valokuvauksesta

Ensimmäinen joulukorttikyhäelmä on tehty. Nyt on jokin back uppi, mikäli kelit eivät enää ulkokuvausta suosi... Valokuvakortit taitavat kuulua vähän mielipiteitä jakavaan genreen. Itse iloitsen kaikesta visuaalisesti kauniista. Siihen kuuluvat myös kuvakortit. Jos niihin on laitettu ajatusta ja toteutus on kaunis, niin mulle on ihan sama, onko siinä perheen lemmikkikani vai lapsi. Itse käytän siis paljon aikaa siihen, että joulukorttimme olisivat visuaalisesti kauniita ja ilahduttaisivat saajaa ainakin siltä osin, mikäli meidän lapsemme eivät hänelle henk.koht. merkityksillisiä olisikaan. Tänä vuonna päädyin viininpunaisen, harmaan ja valkoisen yhdistelmään (kuten myös viime vuonna, ups).




Multa kysytään usein valokuvaustipsejä, joten nyt ajattelin listata muutamia muotokuvaukseen, erityisesti ulkona, liittyviä asioita, joita itse otan kuvaamisessa huomioon. Yleensä olen arka antamaan tällaisia vinkkejä, koska en koe olevani niin taitava kuvaaja, että pystyisin muita ohjeistamaan, mutta pyyntöjä on tullut niin monta, että ajattelin nyt rohkaistua. Minähän olen siis kuvaajana täysin amatööri tai noh, muutaman avoimen kesäkurssin käynyt, joten ei ehkä kannata luottaa liikaa ;) Ulkokuvauksessa on kolme asiaa, jotka itse koen tärkeinä ja niistä alla, amatöörin näkökulmasta.

Valaistus: paras valaistus on silloin, kun sää on puolipilvinen. Jos siis ottaa kuvia ihan tarkoituksella, niin ulos kannattaa suunnata puolipilvisenä päivänä. Itse olen sitä mieltä, että iltapäivän valo on paras. Pehmeä ja hyvässä kulmassa tuleva. Kohteen pyrin asettamaan niin, että kasvot ovat valonlähdettä kohti. Ja kuvat kannattaa ottaa RAW:na, jotta sinulla on eniten liikkumavaraa muokkausvaiheessa valaistuksen osalta. Erityisesti, jos kuvassa näkyy taivasta on valaistuksella suuri merkitys ja RAW-kuva antaa mahdollisuuden muokata kohdetta ilman, että taivaan valaistustasapaino kärsii.




Histogrammi on itselleni tärkeä apuväline. Histogrammi on siis se kamerassa näkyvä pylväikkö, joka kertoo sen, miten kuvan valaistusarvot ovat jakautuneet. Käytännössä, kun osaat tulkita histogrammia, tiedät yhdellä vilkaisulla, onko kuva valaistuksellisesti onnistunut vai ei. Haluttu näkymä on se, että pylväikön keskellä on kumpu, joka laskeutuu loivasti sivuilta. Ulkokuvauksessa kuvan ylivaloittuminen tai palaminen (erityisesti aurinkoisella ilmalla) on usein ongelma, tästä kertoo se, jos histogrammissa on piikki eli siis kuvassa on niin kirkkaita alueita, että niitä ei ole voitu mitata. Tätä pyrin välttämään, mutta en täysin orjallisesti. Ja toisaalta, välillä se toimii myös tehokeinona, kuten esimerkiksi joulukortissa olevassa Ollin potretissa. Oli tietoinen valinta asettaa hänet istumaan niin, että taustalla aurinko paistaa suoraan syksyn lehtiin. Histogrammi (ja varmasti myös moni ammattilainen) sanoo kuvan olevan epäonnistunut, oma silmä sanoo muuta. Ja jos kuvaa itseään varten, niin silloinhan siihen omaan makuun luottaminen on tärkeintä.

Rajaus ja asettelu: rajauksella on mun mielestä se suurin rooli siinä, onko kuva mielenkiintoinen vai ei. Think outside the box. Tai pysy tarvittaessa sisällä, jos se on se juttu, mitä kuvaan haet ;) Kuvattavien ei tarvitse olla kuvan keskellä, se on harvoin mielenkiintoista. Ajattele, miten katsojan silmä vaeltaa kuvassa. Minkä haluat kiinnittävän katseen? Haluatko, että tausta näkyy vai kiinnittää huomion johonkin yksityiskohtaan? Valokuvausoppaissa puhutaan kolmanneksen säännöstä, tarkoittaen, että kuva jaetaan yhdeksään samankokoiseen ruutuun. Jos kuvauksen kohteet osuvat risteävien viivojen kohdille, on rajaus onnistunut. Itse en ole tätä käytännössä kokeillut, vaan luotan omaan silmääni, mutta toisaalta tuossa voisi olla hyvä harjoittelutekniikka sellaiselle, joka haluaa etsiä uusia tapoja rajata kuviaan kuin vain se, että kuvattava kohde on siinä kuvan keskellä. Henkilökohtaisesti pyrin rajaamaan kuvat kuvattaessa mahdollisimman valmiiksi. Koen sen onnistumisen kannalta toimivimmaksi. Alla muutamia esimerkkejä eri tyylisestä rajauksesta ja asettelusta.

Olli makaa kyllä ihan täysin selällään pinnasängyssä, tässä on siis kameran asento avainasemassa.

Välillä on uskallettava viedä kamera hyvin lähelle. Toivottavasti sinunkin silmäsi kiinnittyy heti Luken silmiin ja kulmaa pitkin valuvaan vesipisaraan.

 Jätän usein kuvien etualalle jotain "ylimääräistä", jos haluan kuviin syvyyttä.

Valaistuksellisesti ei se paras esimerkki, mutta valitsin tämän nyt kuitenkin kansiossa olevista potreteista esimerkiksi kuvaussuunnan ja rajauksen merkityksestä kuvan tunnelmaan. Olli on kuvassa ihan uunituore tapaus ja hain kuvaan intiimiä ja ylpeää, mutta samalla sellaista hieman uutuuden jännityksestä kertovaa tunnelmaa. Kuvasin tuolilta ylhäältä alas ja rajasin aika "tiukkaan".

Värit: kun kuvassa on värikäs tausta, kuten ulkona otetuissa kuvissa yleensä, tai kun kuvassa on monta henkilöä, on mielestäni ensisijaisen tärkeää, että vaatteiden ja ympäristön värit eivät riitele keskenään. Musta ja valkoinen ovat usein vaikeita värejä: valkoinen palaa helposti, musta imee valon. Toisaalta nämä taas toimivat tehokeinoina, jos niitä käyttää oikein. Joulukorttikuviin valitsen yleensä jouluisia värejä - pieninä ripauksina. Ihmiset assosioivat tietyt värit vahvasti tiettyihin vuodenaikoihin ja haluan, että kuvasta syntyy assosiaatio jouluun, vaikka tonttulakkia ei olisi mailla halmeilla ;) 

 Joulukorttikuvausta 2010.


Kesäkuvausta, asut on valittu ajatellen, että ne tuovat osaltaan kuvaan raikasta, rentoa, merellistä fiilistä ja sointuvat ympäristöön. Tämä voisi muuten samalla olla esimerkki siitä, kun kuva on palanut (taivas), harmittaa mua edelleen...

En ikinä kuvaa suoraan mustavalkoisena, vaan muutan kuvan mustavalkoiseksi vasta muokkausvaiheessa. Käytän aina "suodatettu mustavalko" -muokkaustoimintoa, silloin minulla on kaikki päätäntävalta siitä, miltä kuva näyttää mustavalkoisena. Mitkä värialueet korostuvat ja mitkä häivyttyvät.


 Onko teillä jotain kuvaustipsejä? Entä millaisia kortteja te lähetätte tänä vuonna?

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

"W" is for Weekends

Viikonloppuisin istutaan kynttilänvalossa ja syödään irttareita. Talo on aamulla hiljainen ja aamupalaksi syödään pussiin jääneet karkit. Aamupalan jälkeen lähdetään kävelylle, kävellään käsikädessä, jutellaan aikuisten juttuja keskeytyksettä eikä poiketa yhdellekään leikkikentälle. Siis silloin, kun vanhemmat lapset ovat anopilla yökylässä. Kiitos anoppi. 2/3 breikki tuli tarpeeseen.









Nyt lastenhuoneesta kuuluu tuttu, tasainen tuhina. Ihanaa, että ne on taas kotona. Aamulla syödään kaurapuuroa ja iltapäivällä mennään leikkikentälle.