keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Hoitopöydällä

Sain hoitolaukkupostauksesta niin kivaa palautetta, että päädyin tekemään samantyylisen postauksen myös hoitopöydän sisällöstä. Hope you like it!

Meillä on yhä edelleen käytössä sama hoitopöytä, mikä hankittiin esikoiselle v. 2006, tämä ostettiin aikoinaan Kampissa sijainneesta Pikku Kengurusta (ehkä joku toinenkin dinosaurusäiti vielä ko. liikkeen muistaa? ;) yhdessä saman sarjan pinnasängyn kanssa. Kävimme siihen silloin hankkimassa Ikeasta säilytyslaatikkosysteemit ja nämäkin ovat käytössä samassa olomuodossa - miksipä hyvää vaihtamaan? ;)

Hoitopöydän päällä meillä on Ikean peruspuhallettava hoitoalusta, johon olen ommellut päällisen Amy Butlerin kankaista. Mulla on aina ollut tapana taitella harso hoitoalustan päälle (ihan ennen Amy Butlerin kankaitakin ;), sitä on helppo heittää pyykkiin, kun sotkuja eittämättä tulee tai kuivata peppu pesun jälkeen plus onhan se mukavan pehmoinen köllötellä :)

Luhdan paperinarukoreissa säilytetään kaikkea hoitopöydällä tarpeellista (miinus tuo taskulamppu ;), pienimmässä on vauvan rasvat, silmätipat, rela d-tipat, nenätipat yms. pikkutilpehööri. Isoimmassa säilytän yleensä harsoja rullalla (sattui olemaan juuri harsojen pyykkäyspäivä) sekä vauvan hoitopöydällä katselemia kuvakortteja/leluja, taaimmaisessa on kestovaipat yhden päivän tarpeiksi valmiiksi täytettyinä, vaippahousut ja linerit. Ja Erisanin käsidesi kuuluu myöskin hoitopöydän vakkarivarustukseen, pumppaan sitä vielä jokaisen kakkapesun jälkeen.

Naulakossa, käden ulottuvilla myöskin, roikkuvat Ollin tämän hetken päällysvaatteet sekä villahaalari, kertisvaippapussin käytettävä ristiäislahjakassi sekä pesupussi, jonne heitän kaikki pikkusukat, jotka muuton olisivat varsin katoava luonnonvara taloudessamme. Naulakon päällä säilytän vielä kävelemättömän skidin kenkiä, kenkäsäilytys luonnollisesti siirtyy muun perheen kenkien pariin, kun niille tulee enemmän käyttöä. Seinälle laitoin pöllötarrat pikkuvauvan katseltavaksi - ensimmäiset 8kk ne olivatkin ihan suosikit ja saivat aina kauneimmat hymyt ja parhaat jutut osakseen.


Vauvan sisävaatteet löytyvät hoitopöydän sisältä ja niitä säilytetään simppeleissä Ikean Trofast muovilaatikoissa. Ylärivin reunimmaisena bodyt ja paidat, keskellä neuleet, slipoverit ja neuletakit, oikealla housut (kotihousut ensin, siistimmät niiden takana). Alhaalla vasemmalla ovat seuraavan koon käyttöönottoa odottavat vaatteet, keskellä haalarit ja yöpuvut ja oikeaan reunaan olen rullannut lakanat ja pyyhkeet. Ylhäälle mies on kiinnittänyt myöskin kaksi Ikean saman sarjan kiskolla kulkevaa pikkulaatikkoa, toisessa on sukat ja sukkahousut, toisessa trikoo- ja aluspipot.


Itse olen kokenut näppäränä sen, että kaikki vauvan tavarat ovat yhdessä ja samassa paikassa. Kaikki pukeminen, hoitotoimenpiteet yms. voi tehdä ilman, että vauvaa tarvitsee kantaa hoitopöydältä mihinkään muualle kuin pyllypesulle (ja vauvan huone on meillä ollut aina vessan vieressä). Hoitopöytää valitessa halusin myös huonekalun, joka toimii myös sen jälkeen, kun vauva "kasvaa ulos" hoitopöytävaiheesta. Meillä hoitopöydäksi valikoitui siis siitäkin syystä lipasto perinteisen hoitopöydän sijaan. Vauvavaiheen jälkeen se jatkaa vaatesäilytystehtävissään,  mutta sen päälle eksynee valokuvia, leluja, tauluja yms. sopivaa. Isommilla pojilla se oli käytössä siihen asti, että tuli aika laittaa pikkuveljen hoitonurkkaus kuntoon - ja kun nupit vaihtaa, muuttuu ilme aina hetkessä.

Minulle hoitopöytä on ollut yksi niistä essentialeista, joita ilman vauva-arki olisi ollut asteen hankalampaa. En vaihtais.

6 kommenttia:

  1. Meille hoitopöytä oli myös ihan ykkösvaruste ja käytössä molempien kanssa pitkään vielä ekan vuoden jälkeenkin. Lisäksi oli tosiaan näppärää, kun vessa oli lähellä ja kaikki tavarat siinä käden ulottuvilla. Mulla oli sama harsosysteemikin kuin sulla, pöytä tosin oli Ikean halpis-Sniglar tjsp. Ajoi asiansa, tosin tuollainen lipastoversio olisi ollut todella fiksu jatkokäytön kannalta. :)

    VastaaPoista
  2. Meillä hoitopöytä on khh:n tasolla. Muuten toimii hyvin samankaltaisesti, vaatteet löytyy yläpuolelta kaapista ja kestovaipat alhaalta laatikosta. Pienet hoitotarvikkeet hoitoalustan vierestä koreista. Vesipiste ja pyykkikori on myös ihan vieressä. Pukemiset kuitenkin hoidetaan nykyisin olohuoneen lattialla ihan turvallisuussyistä, niin kova meno on jatkuvasti. Vaipanvaihto on nykyään yhtä taiteilua tuon pikku-apinan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas hoitopöytä on ainoa, missä tuo vaatteiden vaihto onnistuu venkoilijan kanssa, kun hoitopöydällä on ne tietyt jännittävät "lelut", joita katsotaan vain siinä (kierrätän noita aina ajoittain ja vaihdan johonkin jänskempään, nyt toimii taskulamppu ;) Niitä jaksaa tutkia juuri niin kauan, että pysyy paikoillaan hoitotoimenpiteiden ja pukemisen ajan :D

      Poista
  3. Näitä vinkkipostauksia on erittäin kiva ja hyödyllistä lukea tässä vaiheessa odotusta. Voin vain kuvitella, mitä kaikkea huomaan puuttuvan niin hoitopöydän läheisyydestä kuin ylipäätään vauvan varusteista sitten kesällä, vaikka kuinka kuvittelen ajatelleeni kaikkea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivaa, että tulevat ja tuoreet äidit ovat kokevat nämä hyödyllisiksi! Ja postausideasi on myöskin työn alla :)

      Poista

Thanks for making my day!