torstai 29. marraskuuta 2012

Kestävämpiä paketteja

Olen varmaan aiemminkin maininnut, että perheessämme pyritään kovasti vähentämään kulutusta. Yleisesti ottaen tämä on lähinnä ilmennyt arjessa niin, että 1. ostamme vähemmän ja vain todelliseen tarpeeseen 2. ostamme käytettynä 3. teemme itse sen, minkä voimme/mikä on järkevää. Kaikki alkoi reilu kaksi vuotta sitten, kun mieheni katsoi erään totaalisen silmät avaavan dokumentin. Ensimmäinen vuosi oli vaikea, mutta nyt voin sanoa, että alkaa olla jo aika helppoa, tästä on tullut elämäntapa, joka tuntuu luontevalta ja joka myös rikastuttaa elämääni aivan uudella tavalla. Toki välillä tapahtuu lipsumisia, mutta ns. turha ostelu on kyllä jäänyt täysin. Olen huomannut, että lapseni pärjäävät puolella määrällä niistä vaatteista, mitä aiemmin heidän kaapeistaan löytyi ja olen oppinut ompelemaan mm. kestovaippoja itse eikä meillä lennä enää tavarat niin helposti roskiin, vaan mietin aina ensin, miten muuten sen voisi hyödyntää. Vieraiden ihmisten on toki välillä vaikea ymmärtää, miksi esim. haluan mieluummin ostaa vaikkapa ulkohaalarin käytettynä kuin uutena alennusmmyynnistä samaan hintaan :D Mutta pääasia on se, että mä ymmärrän. Koen, että äitinä tämä on yksi suurimmista panostuksista lasteni tulevaisuuteen.

Viime vuonna oli ensimmäinen joulu, kun teimme mahdollisimman monet joululahjoista itse. Tänä vuonna mennään samalla kaavalla. Ihanaa on myös se, että nettiin putkahtaa yhä useampia kauppoja, jotka kantavat valikoimissaan ekologisempia vaihtoehtoja, joten shoppailu onnistuu ainakin hieman paremmalla omalla tunnolla ;)

Esikoisen eskariopeille ajattelin viedä brownieiden tekoainekset ja ohjeet kauniissa purkissa:
kuva Pinterestistä




sisarelleni ompelen huopakoristetyynyjä:




Olli saa kankaisen vauvakeinun oman 80 -luvun lapsuuteni tyyliin, Pinjacolada-blogin ohjetta mukaellen.


Pojat saavat paksut, pehmoiset tupsupipot, joihin veikat ovat pyöritelleet toisilleen tupsut:

Nämä ovat omat kuvani, mutta vanhasta albumista, samoista väreistä valmistuivat tupsut nytkin :)


Mieheni ja lankoni saavat nahasta ommellut suojapussukat kosketusnäyttöpuhelimilleen, inspistä löytyi etsystä 


Pikkulinnun kaupasta löysin montakin ihastuttavaa lahjaideaa:


roolileikeistä pitävä keskimmäinen pitäisi varmasti tästä Kidsonroofin nukkekodista ja maailman väki -paperinukeista.


esikoisen leikkeihin sopisi Deuzin automatto


ja kuopus tarvitsisi uuden kylpylelun, tämä Hevean luonnonkuminen ja rei'ätön = hometta sisäänsä kasvattamaton kylpyankka olisi aivan ihana!

Minua joulupukki voisi lahjoa Vajan mustavalkoisella purnukalla, se on niin söpö!




 
Little Green Radicalsilta  löytyisi suloisia ekologisia 
vaatteita:















ja bebesiltä  ihastuin tähän käsityönä tehtyyn Toy Sitteriin, jonka avulla iki-ihana Sophie Giraffekin pysyisi aina matkassa mukana.





Ja hei, muistakaahan niiden omien rakkaiden lisäksi muistaa niitäkin, joiden perheillä ei ole varaa sitä joulua järjestää. Osallistukaa vaikkapa MLL:n Hyvä joulumieli tai Joulupuu -keräyksiin. Itse aion tänäkin vuonna viedä keräykseen paketit omien lasteni ikäisille pojille; pikkukundit saavat olla mukana valitsemassa lahjoja ja opetella taas kaiken kaupallisen hulinan keskellä ymmärtämään ja tuntemaan, miten arvokasta on antaa: iloa, hyvää tahtoa, välittämistä ja sitä kliseistä joulumieltä.


10 kommenttia:

  1. Meillä mennään hyvin samoilla linjoilla. Olen kyllä aina ollut ekologisesti ajatteleva, mutta toki vielä enemmän lasten tultua mukaan kuvioihin. Mun mielestä itsetehtyjä lahjoja on niin hauska ideoida :)

    Tuli tosi hyvä mieli tästä tekstistä :) ajattelen aivan samalla tavalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse koen todella tärkeänä sen, että lapseni oppivat järkevää kuluttamista. Eipä tällä maapallolla muuten tulevaisuutta ole.

      Kiva, että postauksesta tuli hyvä mieli :)

      Poista
  2. Kiva, hyödyllinen ja jokaista koskettava postaus. :)

    Jo nyt ilman lapsia olen huomannut juuri tuon saman, että esim. yllättävän pienellä vaatevalikoimalla pärjää vallan mainiosti ilman, että edes tuntuu tinkivän yhtään mistään.

    Nyt, kun oma lapsi on tulossa, haluan ehdottomasti viedä järkevän kuluttamisen ja ekologisuudenkin ajatuksia eteenpäin. Ihan periaatteesta haluan ostaa sängyn, syöttötuolin ja hoitopöydän käytettynä ja rahallinen säästö on tässä vain lisäplussa. Onnekseni lähipiiristä on löytynyt vaikka mitä muutakin käytettynä, joten uudet hankinnat jäävät minimaalisiksi.

    Isommille lapsille pidän loistavana tuota esimerkkiä, että muistetaan myös niitä, joilla asiat ovat jollain tapaa huonommin. Myös pelkästään lapsen omien lelujen kierrätykseen laittaminen ja asian selventäminen hänelle on mielestäni hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvatarvikkeita on kyllä tosi hyvä ostaa käytettynä, sen verran vähän aikaa niitä aina käytetään, että ovat vielä yleensä ihan priimakunnossakin :)

      Meillähän lapsilla on omat säästötilit, joille esim. heidän vaatteistaan ja leluistaan saadut rahat säilötään ja niillä tehdään sitten isompia hankintoja/kustannetaan matkoja. Sen lisäksi, että lapseni oppivat järkevää kuluttamista, mä myös haluan heidän oppivan rahan arvon. Ja sen, että tämä yltäkylläisyys, missä me elämme on tällä maapallolla harvinaisuus eikä missään nimessä itsestäänselvyys. Viime kesänä esikoinen halusi uuden pyörän, joten hän luopui ensin kirpputorilla vanhoista leluistaan ja sai pienen starttirahan pyöräänsä - me vanhemmat "sponssasimme" sitten loput. Harvoin on ylpeämpää poikaa nähty! Tietysti aina ei kaikkea myydä, vaan tasaisin väliajoin myös lahjoitetaan tavaroita pois, viimeksi syksyllä lahjoitin eräällä palstalla 6 paria esikoisen kenkiä ja vein Punaiselle Ristille kassillisen vauvanvaatteita. Meillä ei kuitenkaan ole niin paljon rahaa, että se lastenvaatteista saatu myyntituotto ei tulisi aitoon tarpeeseen.

      Poista
  3. Kiva postaus! Mä olin saippuakurssilla jokin aika sitten, nyt 30 saippuaa odottaa pääsyä lahjaksi :) Itselleni olen pyytänyt muumimukeja. Kaiken kaikkiaan lahjahysteria on ihan kamalaa, vaikka ne paketit aina ihania ovatkin. Onneksi voi itse vaikuttaa siihen mitä paketoi ja minkälaiseen materiaaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjahysteria saa mullakin karvat pystyyn, oikeastaan kaikenlainen kulutushysteria. Sen takia mä en luekaan ainoatakaan lastenvaateblogia.

      Poista
  4. Hyviä lahjaideoita olen koonnut. Keinu on ihana. Onnistuisikohan sen tekeminen tälläiseltä peukalokeskelläkämmentä ompelijalta? Sophie kyllä tarvitsisi valjaat, että sen uskaltaisi kuljettaa kodin ulkopuolelle. Lempilelun hukkuminen olisi katastrofi.

    Vauvan tavaroiden ja vaatteiden kierrätystä kannatan minäkin. Varmasti 90% meilläkin olevista tarvikkeista ja vaatteista on jonkun muun vanhoja. Turvakaukalo me ollaan ostettu uutena, muut isoimmista tarvikkeista on käytettyinä hankittuja. Omissa vaate ym. hankinnoissa käytän myös harkintaa ja näin hutiostojakin tulee tehtyä hyvin harvoin.

    Osallistumalla joulupuu tai hyvä joulumieli -keräyksiin saa itsellekin hyvän mielen. Minä osallistuin paikalliseen hyvä joulumieli-keräyseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma äitini ainakin vannoi, että keinu on superhelppo tehdä itse. Minun ja siskonikin keinu oli aikoinaan itse tehty.

      Ja se on kyllä totta, että hyvistä teoista tulee itselle valtavan hyvä mieli! Lapsenikin rakastivat viime vuonna käydä katsomassa omia pakettejaan lahjasäiliössä ja miettiä joka kerta, miten paljon joku lapsi niistä ilahtuu :)

      Poista
  5. Minäkin löysin vihdoin tänne. :) Kivoja lahjaideoita olet keksinyt, itse tehdyt lahjat ovat aina niin mieluisia yllätyksiä!

    Meilläkin harrastetaan vaatteiden ja tavaroiden kierrätystä, parhaillaan organisoin kirppistavaroita ensi viikolla odottavaa kirppispöytää varten. Esikoisen vaatteet ja tavarat kierrätetään myös pikkusiskolle aina kun mahdollista. Meillä on myös siitä ihana tilanne, että saamme sisaruksiltamme käytettynä paljon juttuja ja toisaalta voimme itse kierrättää niitä taas sisarustemme pienemmille lapsille. :)

    Ihana lukea, miten moni on osallistunut erilaisiin lahja lapselle -keräyksiin, niistä tulee niin hyvä mieli. Itsekin juuri pyysin paikalliselta srk:lta lahjatoiveen, sitä siis tällä viikolla toteuttamaan. :)

    Miuccia

    VastaaPoista

Thanks for making my day!