Working Mama feat. Daddy Daycare

Huh, olihan se vain kolme päivää, mutta silti sitä on aika puhki. Ensimmäinen päivä oli vieläpä melkoinen fiasko -  juna oli myöhässä, oma esimies sairaana, joten organisaation myyntijohtaja otti minut vastaan (tietysti tällöin jokainen haluaa myöhästyä ensimmäisenä päivänään ;), muutin aamulla viime hetkellä kenkävalintani korkeakorkoisiin saapikkaisiin, jotka olivat superkylmät ja superliukkaat, joten kun lopulta olin töissä olin meinannut juostessani liukastua kymmenen kertaa enkä enää tuntenut jalkapohjiani ja kätellessäni myyntijohtajaa, olivat hiukseni hengityksen huurtamat ja nenäni valuva sekä tulipunainen, all in all aamuisen pynttäyksen lopputulos oli tipotiessään :P Onneksi myyntijohtaja kertoi kuulleensa minusta etukäteen pelkkää positiivista, sillä kovin hyvää first impressionia tuskin tarjosin :D

Noh, ensimmäinen päivä oli mitä oli. Puheluita it-tukeen, uusia salasanoja, lomapäivien selvittelyä (niitä onkin kertynyt 39, wihiii!) yms. yms. Pääsin lähtemään aikaisemmin ja suunnistinkin siitä sitten keskustaan kaasoni kanssa kahvittelemaan. Ja koska pääsin pitkästä aikaa Kamppiin, oli välttämätöntä poiketa Bebesille. Omppunen tarvitsi nimittäin LifeFactoryn pulloihin nokkaosia sekä BabySoyn loistavia tarrasukkia, koska edelliset olivat jääneet pieneksi, ostin myös kestovaippojen pesuun Sonettin sappisaippuaa. Oli suorastaan outoa istuskella kaasoni, joka on myös nuorimmaisemme kummitäti, kanssa kahvilassa ilman YHTÄÄN lasta! Ja ei missään nimessä huonolla tavalla. Kiva jutella välillä ilman keskeytyksiä tai että tarvitsee ohessa keskittyä kenenkään kolmannen osapuolen syöttämiseen/viihdyttämiseen ;)

Illalla, kun lähdettyäni keskustasta, nousivat mies ja lapset Pasilasta kyytiin, olin kuitenkin varmaan vähintäänkin kaistapään näköinen, kun vilkuttelin junan vielä jarruattaessa pojilleni tasajalkaa pomppien ja korvasta korvaan hymy naamalla. Kysyinpä sitten pojilta, oliko heillä ollut ikävä. Esikoiselta ei jäänyt huomaamatta ääneni toiveikas sävy ja lievästi pettynyt ilme heidän vastatessaan, että ikävä ei ollut iskenyt. Katsoen minua aidosti ihmetellen hän kysyi: "Äiti, miksi se olisi hyvä asia, että meillä olisi ikävä ja kurja olo?". Ja se sai toden totta pohtimaan... Miksi me äidit haluamme kuulla, että lapset ikävöivät ja potevat haikeutta, kun me olemme poissa? Eikö se, että lapset voivat olla meistä hetken erossa ilman sen ihmeempiä oireita juuri kerro siitä, että me olemme onnistuneet tehtävässämme? Että he tuntevat ja tietävät olevansa niin rakastettuja ja niin hyvin hoidettuja, ettei heillä ole hätää, vaikka vanhempi hetkeksi poistuukin. Ja täytyy sanoa, että miehellä oli kyllä mennyt erinomaisesti! Hän oli lasten kanssa päivän Helsingissä myöskin ja oli muistanut sellaisetkin varsin triviaalit, mutta monessa mielessä tärkeät asiat kuten tuttinauhan, tuttiin suojuksen, värityskirjat pojille junamatkoille, pienet välipalat jne. Ainoa mitä se ei ole koko kolmen päivän aikana ehtinyt, on pyykin pesu, joten vapaapäivieni riemuna ovat ylitse vyöryvät pyykkikorit. Toisaalta pyykinpesu on taas lempikotityöni, joten minua ei haittaa ja imurointi, josta en yhtään pidä, on miehen puolesta suoritettu päivittäin. Esikoiseni sanoin: hyvä tiimi ;)

Ehkä parhaiten tämän viikon sopeutumista uuteen elämänvaiheeseen kuvaavat työpäivien päivälliset: ensimmäisenä iltana söimme Mäkkärissä, toisena iltana mies oli hankkinut minulle pizzan ja eilen meillä oli sitten miehen valmistamaa intialaisittain maustettua uunikanaa, riisiä, raitakastiketta ja höyrytettyä parsakaalia. Parempaa en olisi itsekään valmistanut! Eilen pääsin lopulta keskustelemaan esimiehenikin kanssa ja mikä hyvä fiilis siitä jäikään. Kevään aikana niin tittelini, kuin palkkani ja luontaisetunikin tulevat muuttumaan radikaalisti ja varsin positiiviseen suuntaan. Tulevaisuus näyttää valoisalta ja jännittävältä. Olen innoissani! Kaikki se angsti ja haikeus, jota koin vielä tiistaina ovat tipotiessään ja odotan tulevaa innolla. Ja palan halusta päästä todistamaan, että tulen todellakin lunastamaan varalleni tehdyt suunnitelmat! Ja kaikkein tärkeintä: olen mielettömän ylpeä siitä, että olen naimisissa miehen kanssa, jolla on halua ja kykyä handlata arki kolmen lapsen kanssa äidin ollessa töissä. Mikä rikkaus se lapsillemme onkaan! Eläköön isit!

Tervetuloa uusi arki, kyllä me tullaan vielä toimeen keskenämme!