Töihinpaluupaniikki

Huomenna se alkaa! Pienimuotoinen paniikki puskee tietään tuonne rinta-alaan... Työnkuvani on äitiyslomani aikana ehtinyt muuttua hyvin radikaalisti, joten ensimmäiset päivät menevät osaltani aikalailla koulutuksessa. Toisaalta olen innostunut näistä uusista haasteista, pomoni oli myös sitä mieltä, että uudet kuviot sopivat minulle erinomaisesti. Mutta osaanko mä vielä? Löydänkö mä sen työssäni vaadittavan palon ja motivaation, joka tuo hyvän lopputuloksen? Mitä jos mä epäonnistun surkeasti ja kaikki ovat todella pettyneitä? Ja ennen kaikkea: pystynkö keskittymään täysillä töihini vai onko sydämeni jatkuvasti kotona omien pienten luona? Näihin kysymyksiin varmasti löytyy vastauksia jo tämän viikon aikana... Toisaalta mä uskon vakaasti siihen, että aina ei tule mitään tulenpalavaa tunnetta siitä, että nyt on hyvä hetki asialle x. Monesti täytyy vain ottaa se hyppy tuntemattomaan. Ja yllättävän usein siitä sitten selviääkin ehjin nahoin ja monesti myös saa vielä jotain kokemisen arvoista kaupan päälle :) Pitää vain hyväksyä omat riittämättömyyden, pelon ja syyllisyydenkin tunteensa. Minä ainakin uskon, että kun ne hyväksyy, tiedostaa ja nostaa tapetille, on lopputulos paljon parempi kuin jos ne kieltää ja yrittää lakaista maton alle. Äitinä tai työntekijänä ei ole ikinä valmis, aina on uutta opittavaa, prepattavaa ja parannettavaa. Jokainen päivä on tilaisuus olla entistä parempi. Näiden kahden asian yhdistäminen on välillä melkoista strapetsitaiteilua, mutta onnistuu kyllä. Tai tässä toivossa minä elän ja siihen tartun kuin hukkuva pelastusrenkaaseen...

Työpäivät itsessään tuovat mukanaan suuria arkeen vaikuttavia muutoksia: iltaisin työpäivän jälkeen on jaksettava touhuta lasten kanssa ja laitettava ruokaa (osan teen toki pakkaseen edeltä käsin), vaikka tekisi mieli vain rojahtaa sohvalle ja nostaa jalat kohti kattoa, aamulla taas on herättävä aikaisin ja pynttäydyttävä, vaikka yöllä olisi herännyt sen seitsemän kertaa ja mieli tekisi vain lorvia päivä veluureissa neljän seinän sisällä. Toisaalta odotan tätäkin innolla, en ole niitä, jotka jaksavat pukeutua kotioloihin, vaan viihdyn reikäisissä boyfriend-farkuissa ja t-paidassa paremmin kuin hyvin, mutta nautin kuitenkin itseni laittamisesta ja asukokonaisuuksien pohtimisesta. Toimistollamme noudatetaan ainoastaan sääntöä "siisti pukeutuminen". Käytännössä tämä antaa minulle pukeutumisen suhteen täysin vapaat kädet, mikä on ihanaa vaihtelua edelliseen työpaikkaan, jossa kaikki oli tiukkaan määriteltyä hihan pituutta myöten :P Huomenna ajattelin kuitenkin luottaa hyvin simppeliin ja klassiseen asuun. Tarkoitus oli ottaa kuvia, mutta päivämme oli niin hektinen (kuopuksen korvalääkäriä ja anopin synttärikahveja), että saatte nyt tyytyä Polyvorella koottuun kollaasiin huomisesta outfitistani. Tiedän tapaavani paljon uusia ihmisiä, joten en halua tulla esiin liikaa pukeutumisellani. Luonnollisesti merkit ovat osiltaan aivan jotain muuta, mutta ulkonäöltään vastaavia. Tosin mikäli huomenna on taas keli lajia hiustenlatvat huurteessa, vaihdan viitan mustaan villakangastakkiin ja isken päähäni mustan boyfriend pipon. Lämpimänä pitää pysyä ;)

Nyt suihkuun, sitten pakkaamaan miehelle hoitolaukku (!!!) ja valitsemaan junamatkoille sopiva kirja (chicklittiä vai joku kuolematon klassikko, kas siinäpä ikuinen kysymys).

Näillä mennään. Wish me luck!