maanantai 21. tammikuuta 2013

Töihinpaluupaniikki



Casual Work Wear


Huomenna se alkaa! Pienimuotoinen paniikki puskee tietään tuonne rinta-alaan... Työnkuvani on äitiyslomani aikana ehtinyt muuttua hyvin radikaalisti, joten ensimmäiset päivät menevät osaltani aikalailla koulutuksessa. Toisaalta olen innostunut näistä uusista haasteista, pomoni oli myös sitä mieltä, että uudet kuviot sopivat minulle erinomaisesti. Mutta osaanko mä vielä? Löydänkö mä sen työssäni vaadittavan palon ja motivaation, joka tuo hyvän lopputuloksen? Mitä jos mä epäonnistun surkeasti ja kaikki ovat todella pettyneitä? Ja ennen kaikkea: pystynkö keskittymään täysillä töihini vai onko sydämeni jatkuvasti kotona omien pienten luona? Näihin kysymyksiin varmasti löytyy vastauksia jo tämän viikon aikana... Toisaalta mä uskon vakaasti siihen, että aina ei tule mitään tulenpalavaa tunnetta siitä, että nyt on hyvä hetki asialle x. Monesti täytyy vain ottaa se hyppy tuntemattomaan. Ja yllättävän usein siitä sitten selviääkin ehjin nahoin ja monesti myös saa vielä jotain kokemisen arvoista kaupan päälle :) Pitää vain hyväksyä omat riittämättömyyden, pelon ja syyllisyydenkin tunteensa. Minä ainakin uskon, että kun ne hyväksyy, tiedostaa ja nostaa tapetille, on lopputulos paljon parempi kuin jos ne kieltää ja yrittää lakaista maton alle. Äitinä tai työntekijänä ei ole ikinä valmis, aina on uutta opittavaa, prepattavaa ja parannettavaa. Jokainen päivä on tilaisuus olla entistä parempi. Näiden kahden asian yhdistäminen on välillä melkoista strapetsitaiteilua, mutta onnistuu kyllä. Tai tässä toivossa minä elän ja siihen tartun kuin hukkuva pelastusrenkaaseen...

Työpäivät itsessään tuovat mukanaan suuria arkeen vaikuttavia muutoksia: iltaisin työpäivän jälkeen on jaksettava touhuta lasten kanssa ja laitettava ruokaa (osan teen toki pakkaseen edeltä käsin), vaikka tekisi mieli vain rojahtaa sohvalle ja nostaa jalat kohti kattoa, aamulla taas on herättävä aikaisin ja pynttäydyttävä, vaikka yöllä olisi herännyt sen seitsemän kertaa ja mieli tekisi vain lorvia päivä veluureissa neljän seinän sisällä. Toisaalta odotan tätäkin innolla, en ole niitä, jotka jaksavat pukeutua kotioloihin, vaan viihdyn reikäisissä boyfriend-farkuissa ja t-paidassa paremmin kuin hyvin, mutta nautin kuitenkin itseni laittamisesta ja asukokonaisuuksien pohtimisesta. Toimistollamme noudatetaan ainoastaan sääntöä "siisti pukeutuminen". Käytännössä tämä antaa minulle pukeutumisen suhteen täysin vapaat kädet, mikä on ihanaa vaihtelua edelliseen työpaikkaan, jossa kaikki oli tiukkaan määriteltyä hihan pituutta myöten :P Huomenna ajattelin kuitenkin luottaa hyvin simppeliin ja klassiseen asuun. Tarkoitus oli ottaa kuvia, mutta päivämme oli niin hektinen (kuopuksen korvalääkäriä ja anopin synttärikahveja), että saatte nyt tyytyä Polyvorella koottuun kollaasiin huomisesta outfitistani. Tiedän tapaavani paljon uusia ihmisiä, joten en halua tulla esiin liikaa pukeutumisellani. Luonnollisesti merkit ovat osiltaan aivan jotain muuta, mutta ulkonäöltään vastaavia. Tosin mikäli huomenna on taas keli lajia hiustenlatvat huurteessa, vaihdan viitan mustaan villakangastakkiin ja isken päähäni mustan boyfriend pipon. Lämpimänä pitää pysyä ;)

Nyt suihkuun, sitten pakkaamaan miehelle hoitolaukku (!!!) ja valitsemaan junamatkoille sopiva kirja (chicklittiä vai joku kuolematon klassikko, kas siinäpä ikuinen kysymys).

Näillä mennään. Wish me luck!

8 kommenttia:

  1. Onnea ja tsemppiä, hyvin se menee. Muistan itse elävästi sen tunteen kun palasin äitiyslomalla töihin. Toisaalta se oli todella kivaa ja sitä odotti sitä aikuisten seuraa, mutta sitten toisaalta sydäntä särki ja kurkkua kuristi jättää se oma maailman rakkain pieni. Niitä äidin jokapäiväisiä dilemmoja kaiketi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olit oikeassa - hyvin se meni, vieläkin paremmin kuin olisin voinut kuvitella. Ikäväkin on ollut yllättävän helppoa pitää aisoissa, tosin eilen, kun olin soittanut miehelle ahdistuspuhelun, sain töihin videopuhelun Ollilta ja PikkuN:ltä <3 Sitten jaksoi taas. Ja nyt onkin sitten pitkä vapaapätkä ennen kolmen päivän työputkea alkaen taas ensi tiistaista. Kyllä tämä tästä :)

      Poista
  2. Tsemppiä töihinpaluuseen! Itse alan olla ihan päinvastaisissa tunnelmissa, mutta jotenkin näiden tunteiden myötä voin jo vähän kuvitella tuon sinun tilanteesi. Hyvin kaikki varmasti menee! Ja junamatkat olisivat itselleni plussaa verrattuna bussiin, koska junassa pystyy lukemaan, kun bussissa alan voida pahoin jo puhelimen selailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tsempeistä! Mulla on muuten ihan sama, bussissa tulee heti huono olo. Nautin itse asiassa noista junamatkoista, kiva palanen omaa rauhoittumisaikaa töiden ja perheen välissä. Yleensä luen ja neulon. Vuosi takaperin junamatkat taas olivat rankkoja, koska kohtu alkoi supistella heti.

      Poista
  3. Tsemppiä töihin! Onneksi pojilla on isä hoitamassa, niin ei tarvitse siitä stressata.

    VastaaPoista
  4. Onnea töihinpaluuseen! Kyllä se hyvin menee, kunhan tottuu uuteen rytmiin. Ja tosiaan, kun pojat ovat isänsä kanssa niin ei tosiaan tarvitse hoidosta stressata. Niin ja toi pukeutuminen on ihana juttu töihinpaluussa. :D Vaikka tosiaan farkut&paita -kombo on ihan kiva niin onhan se työpukeutuminen vielä hieman mukavampaa!

    Itse nautin vielä kotona olemisesta enkä tällä hetkellä vielä osaa edes ajatella meneväni täyspäiväisiin töihin. Opiskelusta saa kivasti aivojumppaa ja muutenkin tämä arki täällä on yhtä aivojumppaa, kun mikään ei onnistu kerralla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olisin voinut olla kotona vielä hetken, mutta yhden työttömän opiskelijan ja hoitovapailijan talous olisi ollut mahdoton yhdistelmä, vaikka meillä onkin kohtuullisen järkevä asuntolaina jne. Onneksi tosiaan teen vain 60% työviikkoa, joten tämä on oikeastaan aika täydellinen järjestely. Sitten kun olen kotona, voi mies keskittyä opiskeluun :)

      Kiitokset tsempeistä! Tosi hyvin kyllä meni, tulevaisuus vaikuttaa erittäin lupaavalta :)

      Poista

Thanks for making my day!