sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Lapsimessuilla

Perjantaina pääsimme Calossin kutsumina Lapsimessuille (kiitokset vielä!). Päätimme suunnistaa messuille heti perjantaina toivoen, että silloin olisi hieman rauhallisempaa kuin viikonloppuna. Saavuimme paikalle myös heti aamupäivästä ja kun lapsimessuilla oli eniten ruuhkaa puolenpäivän jälkeen, suunnistimme itse väljemmille käytäville pienoismallimessujen puolelle. Lapsille messuilla oli vaikka mitä jännää. Suosikeiksi lapsimessujen puolelta jäivät pikkukokkikoulu (Luke pääsi Aki Wahlmanin kuvaamaksi ja oli polleeta poikaa että), Hope-yhdistyksen kassituunaus (lapsista oli mahtavaa, että rahat menivät vähäosaisempien lasten pyörien ostoon) sekä Pajulahden liikuntaseikkailurata (molemmat pojat heittivät patjalla voltit ennen kuin ehdin kissaa sanoa, ohjaajien kauhuksi ja äidin kasvojen punoitukseksi), joista jälkimmäinen kierrettiin useamman kerran läpi. Pienoismallimessujen puolella lapset oppivat, miten rakennetaan kotitekoinen vesiraketti ja pääsivät ajamaan autorataa sekä esikoinen kokeilemaan myös hävittäjäsimulaattoria, jonka ohjaamisesta sai suuret kehut. Viihdyimme ihan loppuun asti ja kiersimme vielä päivän päätteeksi luomu- ja kädentaitomessutkin lävitse. Junamatkat menivät tällä erää kohtuullisesti, jännitys purkautui  menomatkalla ja jouduin mm. jäähyttämään esikoista junan eteisessä :P Oh well, a mom's gotta do what a mom's gotta do. Paluumatka sujui sitten kohtuullisen rauhallisesti - tosin vieressämme istunut Padillä työskennellyt nuorimies ei välttämättä ollut aivan samaa mieltä kuunnellessaan lasten taukoamatonta pälätystä ja pikkuisimman ylärekisterin äännähtelyitä. Mutta näin kolmen lapsen äidin näkökulmasta - rauhallisesti.

Noin niinkuin aikuisille suunnatun tarjonnan suhteen minulla jäi messuista vähän kaksijakoinen fiilis. Jostain ihmeen syystä me&i:n kojulla oli kauhea kaaos, itse kävin kurkkimassa superlöytöjen toivossa, mutta siellä oli vain jotain jämäkuoseja kuluneilta vuosilta ja nekin mielestäni aika kovaan hintaan. Muutenkaan messutarjoukset eivät olleet mielestäni mitään über loistavia. En tiedä, ehkä odotin liikoja... Oikeastaan eniten nautittiin yleisestä fiiliksestä ja siitä, että lapset pääsivät tekemään hauskoja juttuja. Kotiin viemisiksi tuli kympillä ostettu Be Timelessin huppari, jonka PikkuN. valitsi itse itselleen ensi kesäksi pihahuppariksi (ihan hauska, sellainen froteinen leppäkerttukuosi - keskimmäiseni rakastaa jostain syystä värikkäitä retrokuoseja mustan värin vastapainoksi ja ko. merkin pingviinipaita on ollut hänen lempipaitansa jo kaksi vuotta), MAMmin imukuppikulho sekä tuttikotelo (edellisen tuttikotelon olen ostanut briteistä ja se on ollut tosi näppärä, tämän ostin nyt miehen hoitolaukkuun), se Hopen itse tuunattu kassi sekä Mehujehu-pillimehukotelo (koska sen PikkuN. halusi välttämättä ja ajattelimme, että ehkä se voisi tosiaan hänelle sopia, kun poika aina puristaa ne mehut syliinsä), pienimmälle ja isoimmalle ei iskenyt oikein mikään... Yksi hyvä "löytö" tuli tehtyä Rovaniemen pisteessä, jossa esiteltiin ensi kesän perhepassia alueen nähtävyyksiin. Rovaniemi voisi nimittäin olla vaellusretken kohteena erittäin potentiaalinen. We'll see. Niin ja ne vesiraketin rakennusohjeet. Needless to say, ne tulevat varmasti tänä kesänä käyttöön...

Kyllä mä luulen, että me mennään ensi vuonnakin. Pääjehut oli sen verran tyytyväisiä meinaan ;)

Messukuvat tarjoaa tällä erää iPhone, sillä huomasin vasta lähtiessä, että järkkärin akku oli slut...


Kun äiti pyytää poseeraamaan...

Kun äiti sanoo, että poseeratkaa nyt KAUNIISTI ;)

Varustauduttiin vedenpitävin takein ja onneksi, kotiin lähdettäessä satoikin kaatamalla.

Lopulta kelit ovat lämmenneet sen verran, että olemme saaneet Bisgaardin karkkikengät käyttöön, eiks oo aika söpöt?

Pikkukokki. 

Ja nyt tuunataan kassia.

Kassin tuunausta ja miehen Instagram-kokeiluja ;)

Pojat valitsivat koristeet :)

Legokaupunkia jaksettiin ihastella pitkään ja hartaasti, monesta eri kohdasta.
Tyytyväinen messuilija. Joka pitäisi viedä taas parturiin...
Poliisiskootteri oli jännä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thanks for making my day!