Normipäivä

Pyykkien pesua ja puhtaiden vaatteiden viikkaamista kaappiin.

Nopeaa lounasta, liialla ketsupilla, keskimmäinen vielä pyjamassa.

Sen 150:nen lelukuvaston selaamista.

Vaatteiden ja asusteiden valintaa (äiti + 3 x lapset) ja samalla pinnikseen träpätyn vauvan viihdyttämistä.

Hiusten laittoa siinä vaiheessa, kun vauva on tainnutettu päiväunille.

Muksuille kuteet niskaan ja ulos.

Sisarusmuskarin joulujuhlaan, tietysti yllä ihan eri vaatteet ja hiukset ihan eri tavalla kuin aiemmin suunniteltu/laitettu.

Kotiin, illalliseksi kana-kesäkurpitsa-tomaatti-munakoisopataa ja vauvalle surrautettuna sama soseeksi pakastimeen ennen suolan lisäämistä.

Lapset nukkumaan ja vauva-albumien skräppäystä.


Väliin vielä muutamat lego-rakentelusessiot, kirjanlukemiset, köröttelyleikit, raivarit, "Mä en syö!" -taistelut sekä esikoisen viennit ja tuonnit eskariin/eskarista. Normipäivä. Onneksi päivää halkovat myös ne hetket, jotka saavat sen arjen tuntumaan sen kaiken arvoiselta, jotka estävät meidän päiviä liukumasta puuromaiseksi rutiiniksi ja pakkopullaksi. Ai että, mitä ne hetket ovat? No esimerkiksi niitä, kun nelivuotias katsoo sinua silmät säihkyen: "Äiti, sä olet maailman kaunein tyttö." tai kun esikoinen toteaa joulujuhlan jälkeen "tyhmää" esitystään surkuttelevalle pikkuveljelleen: "Oikeasti, se oli ihan mahtava! Ihan kaikkein paras niistä esityksistä!". Joten kun illalla lapset nukutettuani isken jalkani sen viidennenkymmenennen kerran terävän pikkulegon päälle, kiroilun sijaan mä huomaan sen hienon aluksen, jonka esikoinen on rakentanut, korjaan irronneen legon takaisin paikoilleen ja nostan aluksen yöpöydälle, että esikoinen varmasti löytää sen heti aamulla.

Normipäivät on arkea, mutta hyvää sellaista.