Ihan pipariksi...

...tämä meinasi mennä, kun nakkisormena tiputin paitsi katon, niin myös savupiipun lattialle ja jouduin liimaamaan ne takaisin kokoon sulatetulla sokerilla, mutta koristeluilla sain pelastettua aika paljon. Muistatteko, kun mainitsin, että välillä on hauska tehdä enemmän hc-askarteluja omassa rauhassa? No piparkakkutalo on mulle joka joulu just sitä. Piirrän joka vuosi uudet kaavat, uudelle suunnitelmalle, mietin tyyliin sopivat koristelut ja päästän luovuuden valloilleen. Istun keittiössä kynttilänvalossa lasten mentyä nukkumaan ja vain nautin. Tänä vuonna lapset halusivat korkean talon, itse halusin mahdollisimman nätin. Jossain takaraivossa kyti ajatus siitä, että toissa viikolla menehtynyt lapsuuden ystäväni aina arvosti näitä juttuja, hän aina huomasi. Viimeksi hän kommentoi facebookissa Ollin puolivuotiskakkua: "S mä olen varma, että sä olet maailman paras äiti." Joten halusin piparkakkutalostani tänä vuonna samanlaisen kuin ystäväni oli: rohkea, joukosta erottuva, kaunis ja lämmin. Palanen kaunista tässä epäreilussa maailmassa.

Toivottavasti onnistuin!