torstai 31. tammikuuta 2013

NY Fashionweek lempparit ja kevään Want List

Kevät ja kesä tulevat kovaa vauhtia (tai niin ainakin itselleni päivittäin uskottelen ;). Mulle itselle tämä merkitsee aina vaatekaapin jonkinasteista päivitystä. Yleensä tongin kaapin läpikotaisin, katson, mitkä toimivat uuteen kauteen, yhdistelen uusia asukokonaisuuksia ja hankin vasta sitten - jos on pakko (yleensä tietysti on) - jotain lisää. Olen yhtä suunnitelmallinen pukeutuja oman kaappini suhteen kuin lastenikin, koska pyrin välttämään turhaa kulutusta. Rakastan listoja ja pyörittelen vaihtoehtoja todella pitkään. Hutiostoja en muista tehneeni vuosiin. Ja ostan myös itselleni vaatteita käytettynä aina, kun se on mahdollista.

Tämän kevään ykköstrendit omaan pukeutumiseeni poimin omista NY Fashionweekin kevät 2013 näytösten lemppareistani. Rakastan muotia ja muotinäytöskuvien katselua. Se lienee verissä, sillä pappani oli alalla, pääsin lapsena usein mukaan Vatevan messuille ja muistan jo silloin sen olleen jotain maagista... Pitkään haaveilinkin muotisuunnittelijan urasta, se oli se mun pikkutytön unelma-ammattini ;) Näin aikuisena on kuitenkin pakko ollut todeta, että olen aivan liian tylsä pukeutuja niin luovaan alan ammattiin :D 

Mun favoritit tulevalle kaudelle ovat:
(kaikki kuvat Harper's Bazaar)


1. Kirkkaat värit (ei ihan päästä varpaisiin kuitenkaan)

Diane von Furstenberg

2. Materiaalien yhdistely ja polka dots


Diane von Furstenberg

3. Kokovalkoisuus ja rimpsut


Marni


Chloé








4. Eteeriset kukkakuosit






Dries van Noten

5. Vahvat raidat


Balmain




Oscar de la Renta

 6. Musta ja nahka

Alexander McQueen

Derek Lam




Näiden pohjalta oma kevään 2013 want listini näyttää seuraavalta:

Spring 2013 Want List
kollaasi Polyvore


- nahkatakki, bikerjacket-mallia
- eteerinen pitkä kukkahame
- etnisyys ja itämaisuus huivin, statement-kaulakorun sekä cuffin muodossa
- valkoinen löysä ja simppeli neule, jonka voi pukea minkä kanssa tahansa (kuvassa olevan Acnen versio olisi totaalisen täydellinen, mutta hinta taas totaalisen epätäydellinen...)
- ruskeat löysät ja ohuet puuvillahousut, joita voi roikottaa lanteilla tai nostaa vyön avulla korkeammalle vyötärölle asun mukaan
- musta nahkalaukku
- raitapaitapusero
- valkoinen kynähame
- peplum-toppi/värikäs toppi
- harmaat farkut
- jotain käärmeennahkajutskaa (pusero, housut, kengät...)
- LWD, sellainen, joka sopii arkeen tai juhlaan - tuo kollaasissa oleva ei ole ihan sitä, mitä etsin...
- polka dot huivi, raidallinen silkkihuivi
- metallikuosiset kengät (erityisesti Chloén näytöksessä nähdyt kupariset olivat ihanat)

Onko teillä jotain suosikkitrendejä? Entä must have -jutut tälle kaudelle?

2 kommenttia:

  1. Mä olen monesti miettinyt tuota peplum-tyyliä, että sopisiko se mulle. En tiedä, pitäisi kokeilla. Joka tapauksessa tarvitsen parit rennot housut kesäksi, sellaiset sekä kaupungille että puistoon sopivat. Vuosia vanhat, maailman parhaat pellavahousuni kokivat tiensä pään viime kesänä ja hiutuivat käytöstä lopulta puhki. Uudet pitää siis löytää, ei tarvitse olla pellavaa tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peplum on oikeasti todella imarteleva! Kannattaa ihmeessä kokeilla. Musta tuntuu, että chinot voisivat sopia sulle rennommiksi housuiksi? Sellainen klassinen malli :) Mä itse tykkään hirveästi chinoista kesällä, kun ovat juuri niin muuntautumiskykyiset.

      Poista

Thanks for making my day!