sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Viikko jouluun

Tuleva metsänsuojelija on huolissaan tulevaisuuden työnäkymistään. Pyjama päällään hän selittää, kuinka isi oli kertonut maailmassa olevan muitakin metsien suojelijoita. Vakuutin, että suojeltavia metsiä kyllä riittää. Toivottavasti hänenkin tulevaisuudessaan. Vakuuttuiko? En ole varma... Itse toivon parasta. Vaikken kyllä ole hirveän innoissani siitä, että keskimmäiseni  meinaa tulevaisuudessa asua metsässä teltassa ja käydä kotona "aina joskus" ;)



Tänään suuntana pääkaupunkiseutu. Mennään tsekkaamaan Stockan jouluikkunaa ja hakemaan ulkomailla opiskeleva Tätsy kotiin jouluksi. Esikoiselle Tätsyn tulo on tähän mennessä ollut enemmän odotettu kuin joulu tai edes joulupukki. En käsitä, miten paljon pieni mies voi ihmistä ikävöidä, vaikka vastahan me vietimme kuukauden päivät tämän luona . Mutta onhan se nyt suloista...






Ihastuttavaa maanantaita kaikille! Viikko jouluun!

4 kommenttia:


  1. Aika suloista, kun täti on niin kaivattu ja odotettu! Kyllä siinä varmaan tätilläkin on aika hyvä mieli kylään tullessa :)

    Keskimmäinen veljeksistä on minusta viime aikoina muuttunut jotenkin niin ison pojan näköiseksi. Tämänkin postauksen kuvassa näyttää niin isolta. Kasvonpiirteet ovat "aikuistuneet". Komea poika!

    Teidän piparkakkutalo on kaunis. Meillä on tällä viikolla pienet piparkakkutalonkoristelujuhlat (mikä sana!) ja taidan teidän talosta inspiroituneena ostaa noita pieniä hopeisia tai muun värisiä kuulia. Niillä saa näköjään aikaiseksi aika näyttäviä yksityiskohtia.. Tosin todellisuus voi olla taas aika eri kuin suunnitelmat, nimittäin kun lasten kanssa koristellaan :D

    VastaaPoista
  2. Me olemme huomanneet keskimmäisessä aivan saman! Hän on aina ollut sellainen pyöreäkasvoinen pallero, joten tuo kasvojen muutos on huomattava!

    Kuulostaapa teidän juhlat kivoilta! Mä muuten teen joka vuosi pojille omat pienet piparkakkutalot, jotka he saavat koristella itse. Tänä vuonna tosin lapset päättivät syödä ne het' kättelyssä ja se heille sallittiin - harmituksesta päätellen ensi vuonna talot säilynevät pidempään ;)

    VastaaPoista
  3. Vai että metsänsuojelija! Nyt täytyy kyllä viimeistään meidän lasten yhteinen tulevaisuus olla tähtiin kirjoitettu. Tytär nimittäin ilmoitti vähän aikaa sitten, että hänestä tulee isona ei kampaaja tai eläinlääkäri vaan kalastaja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, mainio ammatinvalinta. Ne asuis niinku sitten skutsissa järven rannalla (tai meren).

      Poista

Thanks for making my day!